fbpx

Veteli metsätila 4,5 ha

Metsätila Veteli 4,5 ha

Osoitteen Jyväskyläntie 259 ja Pilvilammentien risteyksen kohdalla valtatien eteläpuolella taimikkovaltainen metsätila Tikanpuisto 924-410-5-179. Tilan pinta-ala on kiinteistörekisterin mukaan 4,462 ha. Metsätila sijaitsee Vetelin keskustan vuonna 2021 voimaan tulleen yleiskaavan M eli maa- ja metsätalousvaltaisella alueella ja valtatien varsi kaavaan merkityllä melualueella. Valtatien varteen on kirjattu myös ohjeellinen uusi kevyen liikenteen reitti. Tilalla ei ole osuuksia yhteisiin alueisiin. 

Siemenpuut on poistettu viimetalvena ja nyt alueella on nuori 1-2 vuotias männyntaimikko valtaosin lajittuneella kuivahkon kankaan maapohjalla. Metsäarvion mukaan tilan metsätaloudellinen käypä arvo on hyvän sijainnin ja saavutettavuuden ansiosta 5000 €. 

Sijainti ja yleiskaava tuovat myös mahdollisuuksia alueen maankäyttömuodon muuttamiseen, vaikka ollaankin pohjavesialueella. Kun turvemaiden peltomahdollisuuksia  heikennetään, lajittuneen kankaan pellonteko luo mahdollisuuksia. Aitaamalla alue syntyy vaikkapa iso hevoslaidun ja maasto on erittäin hyvää esimerkiksi ratsastustoimintaan. Hiekkaa on omaan tarpeeseen runsaasti.  Tilan käypä markkina-arvo onkin näiden mahdollisuuksien tuomana merkittävästi pelkkää metsätalousarvoa suurempi.  

Metsäarvio Tikanpuisto    Kiinteistörekisteriote Tikanpuisto

Tila myydään tarjouskaupalla hintapyynnöllä 9000 €. Määräpäivään mennessä ei saatu riittävän hyviä ostotarjouksia, joten myynti jatkuu.

Tee tarjous kohteesta Veteli metsätila 4,462 ha alla olevalla lomakkeella.