Maalahti maa- ja metsätila 10,6 ha

Maalahti maa- ja metsätila 10,6 ha

maastokartta mml

Maalahti, maa- ja metsätila 10,55 ha

Pohjanmaan Maalahdessa myynnissä kiinteistö Perälä 475-402-12-116, mikä on 10,55 hehtaarin maatilakokonaisuus osoitteessa Sillantaustantie 33. Vaasan keskustaan on matkaa 35 kilometriä ja matka taittuu autolla alle puolessa tunnissa. Tila käsittää noin 8,5 hehtaaria metsää, noin 1,5 hehtaaria peltoa ja reilun puolen hehtaarin ”tontin”, jolla sijaitsee 5 maatilan rakennusta.

Rakennuksiin kuuluu hirsirunkoinen kaksikerroksinen, noin 100 m² omakotitalo (yläkerta rakentamaton), navetta, autotalli, pihasauna ja vanha hirsilato / vaja. Omakotitalon alakerrassa kolme huonetta, keittiö ja suihku/wc. Tilan tontti on rakentamisen kannalta hyvää maapohjaa. Talossa on sattunut vesivahinko, eikä talon rakenteita ole sen jälkeen korjattu. Tilan rakennukset tarvitsisivat asuinkäytön ja eläintenpidon kannalta mittavan peruskorjauksen ja ne myydäänkin purkukuntoisina. Tilalle on sähkö- ja vesiliittymät mitkä siirtyvät uudelle ostajalle kaupan mukana. Kiinteistövero noin 250 € vuodessa. Tilalle kulkee yksityistie, mistä ei tällä hetkellä peritä vuotuista maksua, vaan maksut määräytyvät sitä mukaa, miten tietä kunnostetaan.

Osaan gallerian ilmakuvista pyritty suuntaa-antavasti piirtämään tilan rajoja ja metsäkuvioiden numeroita.

Malax, jord- och skogsbruksfastighet 10,55 ha

I Malax i Österbotten är fastigheten Perälä 475-402-12-116 till salu, vilken utgör en jordbruks- och skogsfastighet på 10,55 hektar, belägen vid Sillantaustavägen 33. Avståndet till Vasa centrum är 35 kilometer, och resan dit tar mindre än en halvtimme med bil. Fastigheten består av cirka 8,5 hektar skog, ungefär 1,5 hektar åkermark samt drygt en halv hektar ”tomt” där 5 gårdsbyggnader ligger.

Byggnaderna inkluderar ett timrat tvåvåningshus på cirka 100 m² (övre våningen oinredd), ladugård, garage, gårdsbastu samt en gammal timrad lada/bod. Bottenvåningen i bostadshuset har tre rum, kök samt dusch/wc. Huset har drabbats av en vattenskada, och skadorna har inte reparerats därefter. Byggnaderna kräver en omfattande grundrenovering för att kunna användas för boende eller djurhållning och säljs därför i rivningsskick. Fastigheten har el- och vattenanslutningar, som övergår till den nya ägaren vid köpet. Fastighetsskatten är cirka 250 € per år. Till fastigheten leder en privat väg, för vilken det för närvarande inte tas ut någon årsavgift, utan kostnaderna bestäms enligt vägens underhåll.

I en del av flygbilderna i galleriet har man strävat efter att markera fastighetens gränser samt skogsfigurernas nummer på ett vägledande sätt.

Kiinteistörekisteriote

ilmakuva mml

Ilmakuva mml

Metsäarvio

Tilalla on metsää 8,53 hehtaaria, mistä kuivia kankaita (tai vast. turvekankaita) 1,59 hehtaaria, kuivahkoja kankaita 4,52 hehtaaria, tuoreita kankaita 2,14 hehtaaria ja lehtomaista kangasta 0,28 hehtaaria. Metsistä on varttunutta taimikkoa 0,28 hehtaaria, nuorta kasvatusmetsää 4,93 hehtaaria ja varttunutta kasvatusmetsää 3,32 hehtaaria. Tilalla on metsäarvion perusteella puuta 675 m³, josta tukkipuuta 9 %. Tilan metsän arvioitu arvo ilman korjausta 23 611 € ja arvo -20 % arvon korjauksen jälkeen noin 18 900 €.

Skogsvärdering

Fastigheten har 8,53 hektar skog, varav torra moar (eller motsvarande torvmoar) 1,59 hektar, friskare moar 4,52 hektar, friska moar 2,14 hektar samt lundartade moar 0,28 hektar. Av skogen utgörs 0,28 hektar av äldre plantskog, 4,93 hektar av ung gallringsskog och 3,32 hektar av äldre gallringsskog. Enligt skogsvärderingen finns det 675 m³ virke på fastigheten, varav 9 % är timmer. Skogens bedömda värde utan justering är 23 611 € och det justerade värdet efter en nedskrivning på 20 % är cirka 18 900 €.

Metsäarvio 2024

Pellot

Tilalla on peltoa 1,47 hehtaaria. Pelto on salaojitettu ja tällä hetkellä vuokrattuna. Vuonna 2024 peltokauppojen mediaanihinta Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla oli 10 104 €/ha ja keskiarvo 10 737 €/ha. Peltojen kauppahinnoissa on suurta vaihtelua ja esimerkiksi salaojitus tavallisesti nostaa pellon arvon keskiarvohinnan yläpuolelle.

Tilan kaupassa peltojen hintapyyntö on 9 000 €/ha, jolloin pelloille tulisi hintaa 13 230 €.

Åkermark

Fastigheten har 1,47 hektar åkermark. Åkrarna är täckdikade och för närvarande utarrenderade. År 2024 var medianpriset för åkermark i Södra Österbotten och Österbotten 10 104 €/ha och medelpriset 10 737 €/ha. Priserna på åkermark varierar mycket, och exempelvis täckdikning höjer ofta värdet över genomsnittet.

I denna fastighetsaffär är det begärda priset för åkermarken 9 000 €/ha, vilket innebär ett totalpris på 13 230 € för åkermarken.

Tarjouskauppa

Maa- ja metsätila Perälä myydään kokonaisuutena edullisesti ja hintapyynnöllä 38 000 € (voit tarjota enemmän tai vähemmän). Tontista, metsästä ja pellosta voi tarjota myös erikseen, jolloin myyjä päättää hyväksyykö vai hylkääkö kiinteistöstä tehdyn kokonaistarjouksen tai kiinteistön osista tehtyjä tarjouksia. Ostaja maksaa lisäksi kaupanvahvistuksen 138 €, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta, mahdolliset lohkomiskulut ja lainhuutokulut 172 €.

Anbudsförfarande

Jord- och skogsbruksfastigheten Perälä säljs som en helhet till ett förmånligt pris med utgångspriset 38 000 € (du kan erbjuda mer eller mindre). Det går även att lämna anbud separat för tomten, skogen och åkermarken, varvid säljaren avgör om hen godkänner eller avvisar totalbudet på fastigheten eller de enskilda anbuden på delarna. Köparen betalar dessutom kostnaden för köpvittnets bekräftelse, 138 €, överlåtelseskatt på 3 % av köpesumman, eventuella styckningskostnader samt lagfartskostnaden på 172 €.

Kartat sekä kuvat tontista, rakennuksista ja pelloista

Kartor samt bilder av tomten, byggnaderna och åkermarken

Kuvat metsästä

Bilder från skogen

Tee tarjous Maalahdessa sijaitsevasta Perälä -tilasta alla olevalla lomakkeella. Jos tarjoat kiinteistön tontista, pellosta tai metsistä erikseen, niin lähetä tarjous Metsämarkkinoinnin sähköpostiosoitteeseen mmoy@anvianet.fi ja yksilöi mistä teet tarjouksen.

Lägg ett bud på fastigheten Perälä i Malax via formuläret nedan. Om du lämnar anbud separat för tomten, åkermarken eller skogen, skicka budet till Metsämarkkinointis e-postadress mmoy@anvianet.fi och specificera vilken del du lägger budet på.

lähestymiskartta mml

Alaveteli 0,43 ha pelto / rakennuspaikka

Alaveteli 0,43 ha pelto / rakennuspaikka

ilmakuva mml

Alaveteli, Bastintie 311, 0,43 ha pelto / rakennuspaikka

Alavetelissä myynnissä 0,43 ha pelto / rakennuspaikka 4:83/5 osoitteessa Bastintie 311. Alueella ei ole kaavaa. Kokkolaan reilun vartin ajomatka. Rakentamista varten tarvitaan suunnittelutarveratkaisu/poikkeuslupa ja naapurien kuuleminen.

Kiinteistörekisteriote

Taustakartta mml

Taustakartta mml

 

Tarjouskauppa

Kohde myydään tarjouskaupalla. Ostaja maksaa lisäksi kaupanvahvistuksen 138 €, lohkomiskulut maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta ja lainhuutokulut 172 €.

 

Alaveteli, Bastintie 311, 0,43 ha åker / byggplats

Till salu i Alaveteli: 0,43 ha åker / byggplats 4:83/5 vid adressen Bastintie 311. Området omfattas inte av en detaljplan. Det tar drygt en kvart att köra till Karleby. För byggande krävs ett planeringsbehovsbeslut/undantagstillstånd samt hörande av grannar.

Kiinteistörekisteriote

Anbudsförsäljning

Objektet säljs genom anbudsförfarande. Köparen betalar dessutom kostnaden för köpvittnet, 138 €, styckningskostnader enligt Lantmäteriverkets prislista, överlåtelseskatt på 3 % av köpesumman samt lagfartskostnader på 172 €.

 

Tee tarjous Alavetelissä sijaitsevasta pellosta / rakennuspaikasta alla olevalla lomakkeella.

Lägg ett bud på åkern / byggplatsen i Alaveteli med hjälp av formuläret nedan.

 

 

iksi kannattaa ostaa 0,43 ha pelto / rakennuspaikka Bastintieltä, Alavetelistä?

Tämä 0,43 hehtaarin kokoinen tila Bastintien varrella tarjoaa loistavan mahdollisuuden niin rakentajalle kuin pienimuotoista viljelyä suunnittelevalle. Sijainti on rauhallinen ja luonnonläheinen, mutta silti erinomaisten kulkuyhteyksien päässä – Kokkolaan ajat vain reilussa vartissa.

Tontilla ei ole asemakaavaa, joten rakentaminen vaatii suunnittelutarveratkaisun tai poikkeusluvan, mikä tuo joustavuutta tontin käyttötarkoitukseen. Mahdollisuus rakentaa oma koti tai vapaa-ajan asunto maaseudun rauhaan ja silti lähelle kaupungin palveluita on harvinainen yhdistelmä.

Tontin koko mahdollistaa pienen puutarhan, kasvihuoneen tai vaikka kotieläinten pidon. Tartu tilaisuuteen ja toteuta unelmasi maaseudun rauhassa!

Varför lönar det sig att köpa en 0,43 ha åker / byggplats på Bastintie i Alaveteli?

Denna 0,43 hektar stora fastighet vid Bastintie erbjuder en utmärkt möjlighet både för den som vill bygga och för den som planerar småskalig odling. Läget är lugnt och naturnära, men ändå med goda förbindelser – till Karleby tar det bara drygt femton minuter med bil.

Området saknar detaljplan, vilket innebär att byggande kräver ett planeringsbehovsbeslut eller ett undantagstillstånd – detta ger flexibilitet i hur tomten kan användas. Här har du ett sällsynt tillfälle att bygga ditt hem eller fritidsboende i lantlig miljö, men ändå nära stadens tjänster.

Tomtens storlek möjliggör en liten trädgård, växthus eller till och med småskalig djurhållning. Ta chansen att förverkliga dina drömmar i landsbygdens lugn!

REISJÄRVI peltomääräala noin 7,6 ha

REISJÄRVI peltomääräala noin 7,6 ha

Ilmakuva pellot MML

Reisjärvi, Levonperä, peltomääräala 7,6 ha

Reisjärven Levonperällä Puralantien ja Autiorannan teiden varrella myynnissä peltomääräala noin 7,6 ha tilasta Pihlajaniemi 691-401-24-7.  Määräalalla on noin tukioikeuksien piirissä ja avo-ojissa olevaa peltoa noin 7,4 ha ja tietä/joutomaata noin 0,2 ha. Tarkka pinta-ala määräytyy lohkomistoimituksessa pellon rajautuessa metsän ja pellon väliseen piiriojaan ja tilan rajoihin. Tilalla ei ole osuuksia yhteisiin alueisiin. Tieoikeus on määräalan alueella olemassa olevia teitä pitkin. Korvenperän lohkolla on lähde. 12,7 km päässä Kestiläntie 40 osoitteessa on myytävänä vanha maatilan talouskeskus hallirakennuksineen. 

Maastokartta MML

Maastokartta MML

Kiinteistörekisteriote     Linkki Google Mapsin katunäkymään Puralan- ja Autiorannantien risteykseen

Hintapyyntö 8000 €/ha

Tämä peltomääräala myydään hintapyynnöllä noin 8000 € / ha eli yhteensä 60.000 €. Ostotarjoukset viimeistään 3.3.  Kauppahinnan lisäksi ostaja maksaa 3 %:n varainsiirtoveron, kaupanvahvistuksen 138 €, lohkomiskulut ja lainhuudon hankinnan kulut. Varainsiirtoveroilmoitus ja varainsiirtoveron maksu tulee olla tehtynä ennen lainhuudon hakemista. Ostaja voi tehdä sen itse OmaVerossa tai se voidaan tehdä toimistyönä ostajan puolesta pientä palvelumaksua vastaan.

Pellon hintatasosta Reisjärvellä

Vuonna 2024 kuuden kilometrin säteellä tehtiin vain yksi peltokauppa ollen 9500 €/ha. Tammikuussa 2025 12 kilometrin säteellä oli  yksi kauppa ollen 8000 €/ha. Reisjärven tilusjärjestely saattoi osaltaan vaikuttaa kauppojen määriin ja kysyntään. Kahdentoista kilometrin säteellä on tehty aiempina vuosina 2015-2023 kahdeksantoista peltokauppaa ja näissä hintataso on ollut keskimäärin noin 7100 €/ha vaihteluvälin ollessa 3430 – 12100 €/ha.  Samaan aikaan koko Reisjärven kunnan alueen vuosikeskiarvot vaihtelivat MML:n kauppahintatilaton mukaan vaihteluvälillä  4442 €/ha/v – 10059 €/ha/v.

Pellon hehtaarihinta  määräytyy useiden eri tekijöiden perusteella. Keskeisiä hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat:

1.  Pellon laatu ja viljelykelpoisuus
– Maaperän laatu, maalaji (esim. savi, hieta, turve) ja pellon viljelyhistoria.
– Salaojitus ja vesitalous: hyvin salaojitettu ja kuiva pelto on arvokkaampi.
– Pellon kaltevuus ja muoto: tasaiset ja helposti muokattavat pellot ovat kysytympiä.

2. Sijainti ja saavutettavuus
– Pellon etäisyys maatilan keskuspaikasta: mitä lähempänä, sitä arvokkaampi.
– Tieyhteydet ja kulkuyhteydet: hyvän tien varrella sijaitseva pelto on arvokkaampi kuin syrjäinen.
– Alueen kysyntä: paikallinen kysyntä ja tarjonta vaikuttavat hintaan.

3. Käyttötarkoitus ja kaavoitus
– Onko pelto maatalouskäytössä vai mahdollistaako kaavoitus esim. rakentamisen.
– Tukikelpoisuus: saako pellolle EU-tukia, kuten perus- ja ympäristötukia.

4. Markkinatilanne ja ostajakunta
– Paikalliset ostajat: viljelijöiden kiinnostus laajentaa tiluksiaan nostaa hintaa.
– Metsä- ja sijoittajakysyntä: jos alueella on kiinnostusta esim. peltojen metsitykseen tai muuhun sijoitustoimintaan, se voi vaikuttaa hintatasoon.

5.  Peltojen yleinen hintataso ja hintakehitys
– Keski-Pohjanmaalla peltojen hinnat ovat tyypillisesti olleet vuonna 2024 8000 €/ha,  mutta alueellinen vaihtelu on suurta.
– Pellon tuottavuus ja viljelykelpoisuus suhteessa alueen keskiarvoon.

 

Tee tarjous tästä Reisjärvellä sijaitsevasta noin 7,63 ha peltomääräalasta  alla olevalla lomakkeella.