Sähkölinjoista metsänomistajalle maksettavan korvauksen on vastattava markkinaehtoista tuulivuokratasoa

Vuosi sitten elokuussa 2025 voimaan tullut lunastuslain uudistus vahvisti metsänomistajan asemaa, mutta se ei vielä ratkaissut sähkölinjahankkeiden keskeistä kysymystä: miten hankkeen tuottama taloudellinen hyöty jaetaan maanomistajan kanssa.

Nyt asia on jatkovalmistelussa lausunnolla. Sähkölinjojen lunastuskorvauksia koskevat näkemykset on toimitettava oikeusministeriölle viimeistään 6.11.2026. Metsänomistajien on tärkeää tuoda esiin, että toteutuneet tuulivuokrasopimukset osoittavat voimajohtoalueen markkinaehtoisen arvon olevan aivan olennaisesti nykyisiä lunastuskorvauksia korkeampi.

Oulun kaupunki on ottanut tuulivoiman maankäytön linjauksissaan selkeän lähtökohdan: hanketoimijan tulee maksaa sähkönsiirtolinjojen vaatimista maa-alueista maanomistajalle vastaava korvaus kuin varsinaiselta tuulivoima-alueelta.  Periaate on juuri oikea ja sitä on syytä soveltaa jatkossa myös valtakunnallisesti.

Tuuli- ja aurinkovoiman rakentaminen tarvitsee sähkölinjoja. Jos sähköntuotantohanke saa käyttää metsänomistajan maata markkinaehtoisella vuokrasopimuksella, ei ole hyväksyttävää, että samalle hankekokonaisuudelle välttämätön kantaverkon voimajohto viedään läpi olennaisesti alemmalla lunastuskorvauksella.

Täysi vahinkokorvaus on välttämätön lähtökohta. Sen lisäksi voimansiirtolinjoista on maksettava erillinen infrastruktuurihyötykorvaus, joka heijastaa alueen todellista markkina-arvoa sähköhankkeen käytössä.

sähkölinja-aukko

Toteutunut tuulivuokrasopimus on paras markkinavertailu

Metsämaan tavallinen käypä arvo ei yksin kuvaa sitä, mitä voimajohdon sijoittaminen maanomistajalle merkitsee. Kyse ei ole tavanomaisesta metsäpalstasta, vaan pysyvästä käyttöoikeudesta hankkeen kannalta välttämättömään infrastruktuuriin.

Siksi oikea vertailukohta on toteutunut, vapaaehtoisesti sovittu tuulivoimahankkeen korvaustaso.

Jo vuonna 2014 tehdyssä tuulivoimahankkeen vuokrasopimuksessa ilmajohtojen sijoittamisen edellyttämälle alueelle sovittiin 1,50 euron kertakorvaus neliömetriltä. Tämä tarkoittaa 15 000 euroa hehtaarilta. Sopimus on konkreettinen markkinanäyttö: maanomistaja ja hanketoimija ovat päätyneet kyseiseen korvaukseen ilman lunastusuhkaa. Silloinen tuulivoimalan korvaus oli luokkaan 10.000 €, nyt tehtävissä se on ollut jo luokkaa 30.000 €.

Vapaaehtoiset tuulivuokrasopimukset osoittavat olennaisen asian: sähkölinjan alle jäävällä alueella on markkinaehtoinen arvo, joka on merkittävästi  korkeampi kuin pelkkään metsämaan maapohjaan sidottu arvo korotettuna lunastuslain 25 %:lla.

Nykyinen järjestelmä vaatii korjaamista: pelkkä metsätaloudellinen maapohja-arvo ei saa olla hankkeen taloudellisesta hyödystä irrotettu lopputulos.

Lunastus ei saa olla markkinaneuvottelua halvempi oikotie

Tuulivoima-alueella hanketoimija neuvottelee maanomistajan kanssa. Se tarvitsee maanomistajan suostumuksen, ja korvaustaso muodostuu hankkeen tuotosta, vaihtoehtoisista sijoituspaikoista sekä metsäomistajien neuvotteluvoimasta.

Kantaverkon voimajohtohankkeessa asetelma on toinen. Hankkeella on mahdollisuus saada lunastuslupa, jolloin maanomistaja ei käytännössä voi vapaasti päättää, luovuttaako hän käyttöoikeuden vai ei. Tästä seuraa erityinen vastuu korvauksen oikeudenmukaisuudesta.

Ei ole kestävää, että saman sähkön tuotantoketjun vapaaehtoisessa vaiheessa maan käytöstä maksetaan markkinaehtoinen korvaus, mutta siirtovaiheessa voidaan turvautua korvaustasoon, joka jää murto-osaan tästä. Maanomistajan kannalta kyse on samasta asiasta: hänen maataan tarvitaan sähkön tuottamiseen ja siirtämiseen.

Jos markkinahinta syntyy vapaaehtoisessa sopimuksessa 1,50 euron neliömetritasolla, lunastuksen ei pidä muodostua keinoksi hankkia vastaava käyttöoikeus lähes ilmaiseksi.

Uudet johdot rakennetaan yhä useammin vanhojen rinnalle

Voimajohtojen maankäyttöhaitta ei aina synny uudesta, erillisestä johtokäytävästä. Uusia linjoja rakennetaan pääosin olemassa olevien voimajohtojen rinnalle. Tämä voi vähentää kokonaan uusien käytävien tarvetta, mikä on lähtökohtaisesti perusteltua.

Maanomistajan haitta ei kuitenkaan vähene sillä perusteella, että hänen maallaan on jo ennestään johto.

Päinvastoin: jokainen uusi rinnakkainen johto levennättää käytävää, kasvattaa pysyvää johtoaukeaa ja lisää reunavyöhykkeiden rajoituksia. Metsätilan pirstoutuminen lisääntyy, kulkureitit vaikeutuvat ja taloudellisesti käyttökelpoinen metsäala vähenee. On tilanteita, jossa neljän rinnakkaisen johdon kokonaisleveys voi nousta 212 metriin. Yhden kilometrin matkalla tämä merkitsee 21,2 hehtaarin käytönrajoitusaluetta.

Siksi jo olemassa olevan johdon rinnalle rakentaminen ei ole peruste alentaa korvausta. Se on peruste arvioida kumuloituva haitta tarkemmin ja korottaa korvausta, kun käyttörajoitus laajenee.

Fingridin mukaan johtoalue muodostuu johtoaukeasta ja reunavyöhykkeistä, joilla puuston kasvukorkeutta rajoitetaan. Johtoaukeita raivataan keskimäärin 5–8 vuoden välein, ja reunavyöhykkeiden puustoa käsitellään 10–25 vuoden välein. Johtoalueen sisältö ja kasvuston käsittely soittavat, että rajoitus on pysyvä eikä vain rakentamisvaiheen haitta.

Ratkaisu: täysi korvaus ja erillinen hyötykorvaus

Lunastuslain vuonna 2025 voimaan tullut uudistus paransi maanomistajan asemaa: korvauksen lähtökohtana on markkina-arvoa vastaava täysi korvaus, ja lunastuskorvaukseen lisätään 25 prosenttia. Uudistus on tarpeellinen, mutta sähkölinjahankkeissa se ei vielä ratkaise markkinaehtoisuuden ongelmaa.

Tarvitaan kaksiosainen korvausmalli:

1. Täysi kohde-, haitta- ja vahinkokorvaus, joka kattaa puuston, maapohjan, odotusarvon, pirstoutumisen, työnaikaiset vahingot ja muut yksilölliset menetykset.
2. Erillinen infrastruktuurihyötykorvaus, joka perustuu johtoalueen pinta-alaan, jännitetasoon, käyttörajoituksen pysyvyyteen sekä johtojen kumuloituvaan määrään.

Hyötykorvauksen tehtävä ei ole korvata vahinkoa, vaan jakaa hankkeen synnyttämää arvoa oikeudenmukaisemmin. Sen laskentaperusteen tulee olla valtakunnallisesti selkeä ja ennakoitava. Oulun kaupungin linjaus antaa tähän käyttökelpoisen periaatteen: sähkönsiirtolinjan vaatimalta maa-alueelta maksetaan vastaava korvaus kuin varsinaiselta tuulivoima-alueelta.

Oikeudenmukainen korvaus on myös hankkeen etu

Suomen kantaverkkoa on vahvistettava nopeasti. Fingridin kehittämissuunnitelma perustuu kasvaviin siirtotarpeisiin, sähkömarkkinoiden muutoksiin ja uusiin investointeihin.

Hankkeiden hyväksyttävyys ei kuitenkaan synny siitä, että metsänomistajalle kerrotaan niiden olevan välttämättömiä. Se syntyy siitä, että metsänomistajaa kohdellaan tasapuolisesti ja että hänen omaisuutensa käyttöön otetaan todellisella korvauksella.

Tuulivoimaa ja kantaverkkoa tarvitaan. Mutta niiden rakentaminen ei saa perustua siihen, että vapaaehtoisessa tuulivuokrasopimuksessa maan käyttö hinnoitellaan markkinaehtoisesti ja pakkolunastuksessa sama käyttöoikeus saadaan murto-osalla tästä hinnasta.

Metsänomistajan korvauksen tulee seurata toteutunutta markkinatasoa – myös silloin, kun sähkön siirtäminen edellyttää lunastusta.

Manu Purola

toiminnanjohtaja
Keski-Pohjanmaan Metsänomistajien Liitto ry