Kälviä Porkola metsätila

Kälviä Porkola metsätila

Pienmetsätila Kälviä Uusimaa 65

Kokkolassa Kälviällä Porkolassa Uusimaa 65 osoitteen kohdalla 1,67 ha pienmetsätila Uusimaa 272-418-68-2. Kiinteistörekisterin mukaan tilan alueella on vuonna 2017 voimaan tullut Kokkolan Kälviän kirkonkylän lievealueen kyläasutuksen vaiheyleiskaava. Tilan alueella ei ole uusia ohjeellisia asuinrakennuspaikkoja, mutta silti tila on as-3/4 alueella, jolla isommalla alueella on yhteensä neljä ohjeellista rakennuspaikkaa. As-3 on asutusalue, jolla ei ole rakennuspainetta, maaseutumaiseen asumiseen ja täydennysrakentamiseen soveltuva alue.   

© MML 2024

Tie tulee perille ja vieressä on asutusta, joten tila tai siitä lohkottava määräala voi soveltua rakennuspaikaksi.

Kiinteistörekisteriote uusimaa      Rasitustodistus uusimaa

Metsätilalla on kaikenikäistä puustoa taimettumassa olevasta aukeasta (AO 0,1 ha, 02 0,6 ha,  03 0,7 ha 04 0,3 ha) uudistuskypsään metsään asti, vaikka tila itsessään on vain 1,67 ha kokoinen. Puustoa on neljällä kuviolla metsäarvion mukaan 230 m3 hakkuuarvoltaan 8.436 €. Metsämaapohjien arvoa on 503 € ja tilan metsätaloudellinen summa-arvio 8.939 €.  Puuston kasvu on 9.8 m3/vuosi.  Tila soveltuu myös polttopuumetsäksi.

Kyläsasutuksen vieressä oleva metsätila myydään hintapyynnöllä 20.000 €/tarjous.

Tilasta on mahdollisuus tarjota ostettavaksi myös yleiskaavan mukainen vähintään 4000 m2 määräala rakennuspaikaksi. Jos kävisi niin ikävästi, että ostaja ei saisi vuoden sisällä kaupasta hakemaansa rakennuslupaa, niin osapuolet sitoutuvat siihen, että kauppa peruttaisiin käänteisessä järjestyksessä.    Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 128 €, varainsiirtoveron 3 % ja  omat lainhuudonhaun kulut.

Jos myydään 4000 m2 määräala niin ostaja maksaa lainhuudon saamisen jälkeen vireille tulevan lohkomisen  lohkomiskulun MML:n hinnaston mukaan.  Tällöin toimituksessa määrätään myös tieoikeus ko. kaupan kohteena olevalle palstalle.

 

Tee tarjous Kokkola, Kälviä, Porkola, Uusimaa 65 pienmetsätilasta alla olevalla lomakkeella tai määräalasta sähköpostilla. Tarjousten eräpäivä 29.5.

Suojattu: ny

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

Suojattu: mh

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

KANNUS Ylisarka 4:1 osuuksia 7,3 ha

Kannuksessa määräosa 149,68 ha metsätilasta Ylisarka 4:1  4,87 % = n. 7,3 ha

© MML ja kunnat 2024

Kannus Ylisarka 217-423-4-1 metsäkiinteistöstä määräosa vastaten 4,87 %: osuutta eli noin 7,29 ha. Ylisarka sijaitsee oheisen kartan ja ilmakuvan osoittamassa paikassa Selkämaan metsäautotien molemmin puolin Karhinkalliot ja Palonsaaret karttasanojen kohdalla.

Metsävaratietojen perusteella tehdyn arvion mukaan koko kiinteistöllä on puuta 14735 m3 hakkuuarvoltaan 320684 €, taimikoita 3,3 ha arvoltaan 4810 €, nuorten metsien odotusarvolisää 88384 €. Metsämaapohjat 25.314 €. Summa-arvo 439.192 € ja käypä metsätalousarvo 320.000 €. Kolmen metsänarvolaskurin keskiarvo tälle tilalle osoittaa noin 296.300 €.n käypää arvoa.  Määräosuuden laskennallinen käypä metsäarvo  olisi 15.584 €, mutta pienen osuuden kyseessä ollen siitä vain 70 % on relevanttia eli noin 11.000 €.
Kuitenkin tilan lainhuutoja on paljon ”hukassa”, ja sen takia osuuden käypä arvo voi olla isompi. Tilan Ylisarka lainhuutotodistuksella olevat määräosat yhteenlaskettuna kattavat nyt vain 45 % tilasta.  Selkämaan metsätiestö on nyt perusparannuksen kohteena, joten kustannuksia on tulossa.

Metsäarvio Ylisarka

Myydään tarjouskaupalla

Tee ostotarjous tästä 4,87 %:n määräosuudesta Ylisarka 4:1 alla olevalla lomakkeella.

KOKKOLA Öja rantasauna

KOKKOLA Öja rantasauna

Kokkola Öja rantapaikka, Mjobergintie 21

Kokkolan Öjassa upea mereen rajoittuva Mjosundsbergin rantatontti kalliolla pienvenesatamaa vastapäätä osoitteessa Mjobergintie 21. Tontilla on peruskorjattava saunatupa ja purkukuntoinen huvila. Sähkölinja ja kesävesi kulkevat vierestä naapuritontille. Tieoikeus olemassa olevaa tietä pitkin. Kyseessä on 1/2 -määräosa Hälliberg -nimisestä tilasta 272-417-5-15, millä on noin 71 metriä rantaviivaa. Siitä puolet eli 35,5 metriä on tilan eteläpäähän 1996 valmistuneen tilan toisen omistajan huvilan käytössä ja toinen 35,5 m pohjoispäästä on nyt myytävänä tilan pohjoispään rakennuksineen. Rakennukset siis omistetaan erikseen ja maapohja yhdessä.

Alueella on voimassa 4.3.2009 voimaan tullut yleiskaava, missä Mjosundsbergin alueella kaavamerkintä on 17 RA eli loma-asuntojen alueella on 17 tilaa ja niillä 17 vähintään 2000 m2:n rakennuspaikkaa, joille saa rakentaa kullekin yhteensä enintään 160 kerrosneliötä  –  loma-asunnon (max 80 m2), saunan (max 25 m2), vierasmajan (max 25 m2) ja talousrakennuksia. Kaavan takia tilaa ei siis kannata jakaa kahdeksi 1100 m2 tontiksi, vaan järkevää on pitää tilaa yhteisenä 2200 m2 tilana ja vain rakennuksia erillisinä. Näin ollen rakennusoikeutta on vielä hyvin jäljellä, sillä siitä on käytetty rakennuslupien mukaan eteläpään 1996 valmistuneeseen huvilaan 50,22 m2 ja pohjoispään 1976 valmistuneeseen saunaan 21,3 m2. Vanha lautavuorinen nyt myytävä huvila on purkukuntoinen, joten sen paikalle voisi hyvin ajatella rakennettavan ainakin kaavan mukaisen vierasmajan ja poikkeamisluvalla toisenkin huvilan.  Sillä alunperin tilan alueella on vanhastaan ja jo ennen kaavoitusta ollut kaksi huvilaa, mitkä ilmenevät vuoden 1976 rakennusluvasta ja sen hyväksytystä asemapiirroksesta. Eteläpään huvila purettiin ja sen paikalle tuli 1996 valmistunut toisen 1/2 osa-omistajan huvila.

Tontti on arvokas, rakennukset eivät niinkään. Saunatuvasta ja vanhasta huvilasta on tehty 4.6.2020 kuntotarkastus. Sen mukaan arvioiden huvila (4*6m) on purkukuntoinen, mutta vaatii kaavan mukaisesti ennen vuotta 1969 rakennettuna rakennusvalvontaviranomaisen myöntämän purkamisluvan ja museoviranomaisen lausunnon.  Saunamökki on peruskorjauksilla pelastettavissa. Isoin ongelma on hevosmuurahaisten esiintymä (vaatii myrkyttämisen) ja katolla piipun pellityksen puute ja siitä aiheutunut piipun kosteus sekä terassin, portaiden ja laiturin puutteet. Pyöröhirsirakenteisessa saunatuvassa on sauna puukiukaalla ja betonipohjalla, eteinen ja tupa altapäin tuulettuvalla lankkulattialla. Lämmönlähteenä on takka. Asumispinta-alaa yhteensä 20 m2 (ulkomitat 4,14*5,14m). Öjan rantaan rajoittuvat tontit ovat hyvin suosittuja. Parhaista 2000-luvun meren rantaan rajoittuvista vapaa-ajan kohteista on maksettu rakennuksineen yli 200.000 € keskiarvon kaikista vapaa-ajan paikoista ollessa noin 108.000 €. Vuosina 2008-2020 23 myydyn kohteen joukossa mediaanihinta on 95.000 €. Tämä nyt myynnissä oleva on kalliotonttina selvästi muita myytyjä parempi ja siten arvokkaampi, mutta rakennus on vaatimaton ja korjauksen tarpeessa. Lisäksi hintaan vaikuttavana on tilan maapohjan omistus 1/2 -määräosin. vaikka rakennukset kumpikin osakas omistaa omilla puoliskoillaan yksin. Omistajan hintapyyntö on alueella toteutuneen käyvän arvon mukaan. Myydään tarjouskaupalla lähtöhinta 50.000 €. Ostotarjoukset osoitteella mmoy@anvianet.fi / 0400-564433. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen maanmittauslaitoksen kulloisenkin hinnaston mukaan 3 %:n varainsiirtoveron, ja lainhuudonhaun kulut.

Tee ostotarjous tästä kohteesta alla olevalla lomakkeella.

ALAJÄRVI Hallikiinteistö 0,63 ha

Hallikiinteistö Alajärvi 0,63 ha Koskenvarrentie 377

Alajärvellä noin 1000 m2:n 1994 rakennettu Marjakulman halli 0,63 ha:n tontilla Koskenvarrentie 369. Kolme noin 335 m2 modulia, joista kaksi on vuokrattuna. Soveltuu moneen eri käyttötarkoitukseen. Hyvä vuokratuotto, 1326 €/kk.  Myydään tarjouskaupalla. Omistaja pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tulleet ostotarjoukset.

Katso kuvat

Rakennettu Pyhännän Rakennustuotteen elementeistä alunperin kirjapainon tarpeisiin. Koskenvarrentien puoleinen kolmannes (halli 1) on muutettu 2000-luvun alussa Järviseudun Marjakulman tuotantotilaksi laajoine kylmäsäilytystiloineen. Pakastehuonetilaa on 20,4 m2 (3,0*6,8) ja ( 52,5 m2 3,7*14,2) eli yhteensä 72,9 m2 ja kylmiötilaa 33 m2. Nämä olisi otettavissa nopeasti tuotantokäyttöön tai välivarastotilaksi. Halli 2 on vuokrattuna sisustusliikkeelle ja halli 3 yhteisesti kahdelle eri yrittäjälle.

Kiinteistöllä Marjakulma 5-402-12-105 on osuudet yhteiseen vesialueeseen 876-4, Myllypaikkaan 878-31, Savipaikkaan 878-32 ja Hiekanottopaikkaan 878-42 sekä yhteisiin maa-alueisiin.

Näyttö puhelimitse ilmoittautuville 0400-564433 Purola.

 

Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen,  3 %:n varainsiirtoveron ja lainhuudon lunastamismaksun.  

KAUSTINEN 0,5635 ha rakennuspaikka

Kaustinen 0,5635 ha, pientalon rakennuspaikka, Toholammintie 351

Kaustisella Kalavedellä  rakennuspaikka Jaakkola 16:285 0,5635 ha:n suuruinen  tila osoitteen Toholammintie 351  kohdalla alla olevan kartan ja ilmakuvan mukaisesti.  Ei osuuksia yhteisiin.

© MML 2024

Myyntikohde on tuoreessa Kaustisen keskustan osayleiskaavassa AP-1 eli maaseutumaisten pientalojen aluetta eli käytännössä rakennuspaikka-aluetta ja entistä peltoa.  Palstalla on  puulato oheisten kuvien mukaisesti.
Rakentaminen menee kaavamääräyksen ja Kaustisen kunnan rakennusjärjestyksen mukaisesti.

Palstan arvo muodostuu sijainnin ja osayleiskaavan rakennuspaikan perusteella sekä vähäisen polttopuunmetsän perusteella.

Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 138 €, 3 %:n varainsiirtoveron, lainhuudon lunastamismaksun.

Tee tarjous kohteesta  alla olevalla lomakkeella.

Kaustinen asuinpaikkana

Kaustinen on kunta Keski-Pohjanmaalla, Länsi-Suomessa. Se on tunnettu erityisesti rikkaasta kansanmusiikin perinteestään ja onkin usein kutsuttu Suomen kansanmusiikkipääkaupungiksi. Tässä muutamia keskeisiä seikkoja Kaustisesta:

  1. Kansanmusiikki ja Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat: Kaustinen on kuuluisa vuosittaisista kansanmusiikkijuhlistaan, jotka ovat yksi Euroopan suurimmista ja vanhimmista kansanmusiikkitapahtumista. Juhlat keräävät yhteen sekä paikallisia että kansainvälisiä esiintyjiä ja musiikin ystäviä.
  2. Kulttuuri ja Perinne: Kaustisella on vahva musiikillinen ja kulttuurinen perinne. Kunnassa toimii useita kansanmusiikkiin keskittyviä oppilaitoksia, kuten Kaustisen kansanmusiikki-instituutti.
  3. Sijainti ja Liikenneyhteydet: Kaustinen sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, lähellä Kokkolaa. Alueelle on hyvät liikenneyhteydet, ja se on saavutettavissa helposti niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvälineilläkin.
  4. Luonto ja Ulkoilumahdollisuudet: Kaustisen ympäristö tarjoaa kauniita luontomaisemia ja hyviä mahdollisuuksia ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Alueella on monipuolisia reittejä niin patikointiin, pyöräilyyn kuin hiihtoonkin.
  5. Palvelut: Kaustisella on kattavat peruspalvelut, kuten kouluja, päiväkoteja, kauppoja ja terveyspalveluita. Kunta panostaa asukkaidensa hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen.
  6. Talous ja Työllisyys: Kunnan talous on perinteisesti nojannut maatalouteen ja pienyrittäjyyteen, mutta myös kulttuuri ja matkailu ovat tärkeitä elinkeinoja, erityisesti kansanmusiikkijuhlien aikaan.

Kaustinen tarjoaa rauhallisen ja kulttuuririkkaan ympäristön asumiseen, säilyttäen samalla vahvat perinteet ja tarjoten modernit palvelut.