Tulostaa skriptit sivun head-osioon, jos yllä olevat evästeasetukset ovat käytössä ja käyttäjä on antanut suostumuksensa. eg:-

Ketju -tyyppisille KHO:n tuomio


Kiinteistönvälitys on luvanvarainen elinkeino. AVI valvoo välitysliikkeitä. Pitkään alalla hämmästystä on aiheuttanut toiminta, missä näkyvällä toimijalla on tilinpäätöstietojen mukaan vain 1 henkilö palkkalistalla, mutta yrityksessä on nettisivujen mukaan kymmeniä välitystyötä tekeviä henkilöitä.  Kilpailu välitysmarkkinoilla onkin johtanut siihen, että jotkut toimijat ovat katsoneet oikeudekseen toimia lain vastaisesti. Lakia on kierretty mitä kummallisimmin sopimusjärjestelyin. Kentällä järjestelyn on tiedetty pitkää olevan lain tarkoituksen vastainen, mutta vasta nyt asiaan saatiin lopullinen päätös.

Korkein hallinto-oikeus on  8.3.2022 antanut ratkaisun tapauksessa, jossa oli kysymys juurikin palveluksessa olo -määritelmästä (KHO 2022:33). Aluehallintovirasto oli jo 14.6.2019 antanut välitysliikkeelle varoituksen. Välitystehtäviä oli annettu hoidettavaksi henkilöille, joiden ei AVI:n näkemyksen mukaan voitu katsoa olevan välitysliikkeen palveluksessa lain tarkoittamalla tavalla. Kyseisessä tapauksessa välitysliike oli käyttänyt välitystehtäviä suorittavien henkilöiden kanssa tehtyjä yhteistyösopimuksia. Niiden mukaan välittäjät saivat palkkansa kokonaan toiselta toimijalta. He eivät siis olleet ollenkaan työsuhteessa välitysyritykseen, vaikka nettisivujen mukaan esiintyvät yrityksen nimen alla. Todellisuudessa he toimivatkin toisen työnantajan palkkalistalla ja laskuttivat toimeksiantojen hoitamisesta syntyneet provisiot välitysliikkeeltä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi nyt, että välitysliikelaissa viitatulla palveluksessa olemisella tarkoitetaan välitysliikkeeseen työsuhteessa olevia ja liikkeen johtoon kuuluvia henkilöitä. Välitysliikkeen ulkopuolisina sopimuskumppaneina välitystehtäviä itsenäisesti suorittavien henkilöiden ei katsottu olevan säännöksessä tarkoitetulla tavalla välitysliikkeen palveluksessa eikä tällaiseen henkilöön rinnastettavissa. Olennaista on, että välitystehtäviä ei ole mahdollista antaa muiden kuin välitysliikkeen palveluksessa olevien suoritettaviksi. Välitysliikkeen ja sen ulkopuolisen sopimuskumppanin välisen sopimuksen ehdoilla ei KHO:n mukaan ole merkitystä asian arvioinnin kannalta.

Keski-Pohjanmaan Metsänomistajien Liitossa katsotaan, että KHO:n päätös on merkittävä ja tulee muuttamaan merkittävästi joidenkin välitysliikkeiden ja niille palveluja antavien tahojen toimintaa.

Vanhat omakotitalot maaseudulla

Suomi on täynnä vanhoja omakotitaloja, hinta ratkaisee käykö kauppa

Lue oheisesta linkistä Laura Krohnin juttu Lännen Median lehdille hänen käynnistään Vetelissä ja Kaustisella, missä koronavuosi näkyy normaalia vähäisempänä vanhojen talojen kauppana. Sama on tilanne monessa muussa kunnassa kaukana asutuskeskuksista. Vetelissä on myyty tänä vuonna vasta puolet normaalivuoden vanhojen talojen määrästä. Liki samoin Kaustisella. Tämän vuoden neljästä välittäjien kautta myydystä 1800-1900 -luvun talosta Metsämarkkinoinnin kautta on myyty kolme taloa, kun normaalivuonna talot vaihtavat omistajaa liki tuplamäärillä. Yksin etuovi -portaalissa on myytävänä 10 taloa Kaustisella ja 7 taloa Vetelissä, joten keskimääräinen  myyntiaika on pitkä – jopa kaksi vuotta. Kysyntä – tarjonta -tilanteeseen nähden oikein hinnoitellut menevät muutamassa kuukaudessa – väärin hinnoitellut jäävät myymättä kokonaan
Metsämarkkinoinnin kautta myydyt näet tästä linkistä.

Myynnissä nyt olevat vanhat talot näet tästä.

Kepari 14 11 2020l

Tulostaa skriptit sivulle ennen body-tunnisteen päättymistä, jos yllä olevat evästeasetukset ovat käytössä ja käyttäjä on antanut suostumuksensa. eg:-