fbpx

Kunnanhallitus teki lainvastaisen päätöksen – etuosto nurin

Vetelin kunnanhallituksen syksyllä 2020 tekemä metsäpalstan etuostopäätös on kumottu Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Perhonjokilaakso -lehti numerossaan 23.12.2021. Keski-Pohjanmaan Metsänomistajien Liitto ry avusti kolmen jäsenenä olevan metsänomistajansa asiaa.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kunta perusteli Järvenkallion alueelle sijoittuvan 39,9 ha metsämääräalan etuostoa lähinnä sillä, että ulkoilualueen hyödyntäminen ja tapahtumien järjestämismahdollisuudet varmistetaan etuoston käyttämisellä.  Valituksessa tuotiin esiin, että etuostoa käyttääkseen kunnan olisi tullut päätöksessään esittää selvitys alueen tulevasta käytöstä laissa todettuihin tarkoituksiin. Valittajien mukaan etuosto oli kohtuuton ja kunta perusteli käytön voimassa olevan kaavan vastaisesti, sillä kaavassa alue oli maa- ja metsätalousaluetta eikä virkistysaluetta. Vuokrattu ulkoilureitti menee vain palstan lounaisrajalla. Alueella on laaja Järvenkallion metsälakikohde, metsäsertifioinnin erityisen tärkeitä elinympäristöjä ja kallioalue on kaavalla suojeltu noin 18 ha verran. Noin 17 ha on uudistusalaa ja eri-ikäistä taimikkoa ja vajaa 5 ha joutomaan ja kitumaan rämettä. Hakkuumahdollisuuksia ei ole ja hoitovelkaa on palveluntarjoajan hoitoesityksen mukaan noin 14.000 €:n verran. Lisäksi valittajat vetosivat siihen, että kaupan vastineena ei ollut pelkästään kauppahinta. Kunnanhallitus ei suostunut valittajien mielestä syrjivästi maanvaihtoon, vuokrasopimukseen eikä kauppaan Järvenkallion alueesta, vaikka muiden maanomistajien suhteen näitä kunta oli käyttänyt usein. Etuosto ei ollut miltään osin oikeasuhtainen keino kunnan maapolitiikan hoitamiseen.

Hallinto-oikeus katsoi valittajien perustelun ja etuoston kohteena olleen pinta-alan lisäksi kumoamisperusteeksi sen, että etuostolle ei ollut etuostolain 1 § 3. momentissa tarkoitettuja edellytyksiä. Valittajien ja hallintaoikeuden mukaan aluetta ei ollut osayleiskaavassa osoitettu virkistystarkoitukseen, vaan maa- ja metsätaloustarkoitukseen MU -kaavamerkinnällä. Kunta joutuu maksamaan asianajajansa oikeudenkäyntikuluja esitettyjen laskujen mukaan 10.300 € sekä muutoksenhakijoille 3000 €. Eli yhteensä 13.300 €.  Kunnanhallitus tyytyi hallinto-oikeuden etuoston kumoavaan päätökseen 10.1.2022 kokouksessaan, joten päätös on lainvoimainen.

K-P:n Metsänomistajien Liitto tyytyväinen

Metsänomistajien Liitto ry on tyytyväinen hallinto-oikeuden päätökseen. Mielivaltainen etuosto sai ansaitsemansa lopputuloksen. Etuostopäätös oli jo lähtiessään virheellinen.  Sen takia kuntaa opastettiin perumaan päätöksensä selvässä tapauksessa, suostumaan vuokrasopimukseen, tilusvaihtoon tai kauppaan, mutta kunta ei halunnut purkaa virheellistä päätöstään. Kunnanhallitukselle päätös oli kallis (13.300 €) ja asia saattaa jatkua. Menettelyllä virkavelvollisuuksien vastaisesti tarkoitetaan mm. lainvastaisen päätöksen tekemistä. Valitusasiana Vetelin kunnan tuulikaavapäätös kaatui alkuvuodesta niin ikään hallinto-oikeudessa ja tällöin syynä oli esteellisyys.

Keski-Pohjanmaan Metsänomistajaien Liitto on toiminut nimellään jo 20 vuotta metsänomistajien metsänomistukseen liittyvien oikeudellisen palveluiden antajana havaittujen epäkohtien ja mielivaltaisten päätösten arvostelijana. Asiat ovat vuosien mittaan koskeneet metsä- ja pääomaverotusta, metsien suojelua, Naturaa, kaavoitusta, edunvalvontaa, tuulivoimaa, turvetaloutta sekä ylipäätään kuntien ja eri organisaatioiden epäkypsää toimintaa suhteessa metsänomistajiin. Liitto ohjaa vaikeimmat tapaukset Liiton lakimiesringin asianajajille ja hoitaa toimi- ja luottamushenkilöineen itse ns. helpot ja selvät tapaukset.

Liiton vuosikokous

Liiton vuosikokous oli koolla Kokkolassa perjantaina 17.12.2021. Liiton jäsenmaksu on 30 €, millä saa mm etämetsänomistajien liiton jäsenlehden ja 50 €:lla saa vuosijäsenyyden lisäksi metsäveroilmoituksen täyttöpalvelun 20 kuittiin asti. Liitolla on satoja henkilöjäseniä. Liitto omistaa suurimman osan kiinteistönvälitystä harjoittavasta K-P:n MM Oy LKV yrityksestä ns. metsamarkkinointi.fi :stä.  Liiton puheenjohtajana jatkaa Hannu Lassila ja toiminnanjohtajana on toiminut kesästä 1990 alkaen Manu Purola.

 

Tutustu metsänomistajien liittoon

Liity mukaan metsänomistajien yhteisöön ja ota osaa vaikuttamaan metsäasioihin. Tarjoamme sinulle tietoa, neuvontaa ja etuja, jotka auttavat sinua hoitamaan metsiäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Liity jäseneksi tänään ja ota ensimmäinen askel kohti kestävää metsänhoitoa.