Kiinteistönvälitys on luvanvarainen elinkeino. AVI valvoo välitysliikkeitä. Pitkään alalla hämmästystä on aiheuttanut toiminta, missä näkyvällä toimijalla on tilinpäätöstietojen mukaan vain 1 henkilö palkkalistalla, mutta yrityksessä on nettisivujen mukaan kymmeniä välitystyötä tekeviä henkilöitä. Kilpailu välitysmarkkinoilla onkin johtanut siihen, että jotkut toimijat ovat katsoneet oikeudekseen toimia lain vastaisesti. Lakia on kierretty mitä kummallisimmin sopimusjärjestelyin. Kentällä järjestelyn on tiedetty pitkää olevan lain tarkoituksen vastainen, mutta vasta nyt asiaan saatiin lopullinen päätös.
Korkein hallinto-oikeus on 8.3.2022 antanut ratkaisun tapauksessa, jossa oli kysymys juurikin palveluksessa olo -määritelmästä (KHO 2022:33). Aluehallintovirasto oli jo 14.6.2019 antanut välitysliikkeelle varoituksen. Välitystehtäviä oli annettu hoidettavaksi henkilöille, joiden ei AVI:n näkemyksen mukaan voitu katsoa olevan välitysliikkeen palveluksessa lain tarkoittamalla tavalla. Kyseisessä tapauksessa välitysliike oli käyttänyt välitystehtäviä suorittavien henkilöiden kanssa tehtyjä yhteistyösopimuksia. Niiden mukaan välittäjät saivat palkkansa kokonaan toiselta toimijalta. He eivät siis olleet ollenkaan työsuhteessa välitysyritykseen, vaikka nettisivujen mukaan esiintyvät yrityksen nimen alla. Todellisuudessa he toimivatkin toisen työnantajan palkkalistalla ja laskuttivat toimeksiantojen hoitamisesta syntyneet provisiot välitysliikkeeltä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi nyt, että välitysliikelaissa viitatulla palveluksessa olemisella tarkoitetaan välitysliikkeeseen työsuhteessa olevia ja liikkeen johtoon kuuluvia henkilöitä. Välitysliikkeen ulkopuolisina sopimuskumppaneina välitystehtäviä itsenäisesti suorittavien henkilöiden ei katsottu olevan säännöksessä tarkoitetulla tavalla välitysliikkeen palveluksessa eikä tällaiseen henkilöön rinnastettavissa. Olennaista on, että välitystehtäviä ei ole mahdollista antaa muiden kuin välitysliikkeen palveluksessa olevien suoritettaviksi. Välitysliikkeen ja sen ulkopuolisen sopimuskumppanin välisen sopimuksen ehdoilla ei KHO:n mukaan ole merkitystä asian arvioinnin kannalta.
Keski-Pohjanmaan Metsänomistajien Liitossa katsotaan, että KHO:n päätös on merkittävä ja tulee muuttamaan merkittävästi joidenkin välitysliikkeiden ja niille palveluja antavien tahojen toimintaa.
Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen Maanmittauslaitoksen suoritteiden maksullisuudesta sekä sähköisten asiointijärjestelmien käytöstä perittävistä maksuista. Asetuksessa säädetään myös kaupanvahvistuksesta perittävien maksujen määräytymisestä sekä kaupanvahvistukseen liittyvistä korvauksista. Uusi hinnasto astuu voimaan 1.1.2023.
Maksut koskevat metsätiloja, maatiloja, tontteja, taloja ja ylipäätään kiinteistöjä ja niiden määräaloja.
Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen ja huoneistojen rekisteröintimaksuihin on tullut muutoksia vuoden 2023 alusta. Uudet hinnat astuivat voimaan 1.1.2023. Tässä tiivistelmä muutoksista:
Kiinteistöjen rekisteröintipalvelut:
Lainhuudatus, Kuulutuslainhuuto, Omistusoikeuden rekisteröinti, Selvennyslainhuuto: Vanha hinta 144 €, Uusi hinta 151 €
Merkintä kiinteistöä hallinnoivasta viranomaisesta tai sitä koskevasta muutoksesta sekä muu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin tehtävä kirjaus: Vanha hinta 70 €, Uusi hinta 74 €
Kiinnityksen vahvistaminen, Kiinnityksen muuttaminen, Kiinnityksen laajentaminen, Kiinnityksen purkaminen, Kiinnitysten yhdistäminen jokaista yhdistämisessä muodostunutta kiinnitystä kohti, Kiinnityksen jakaminen jokaista jakamisessa muodostunutta kiinnitystä kohti: Vanha hinta 40 €, Uusi hinta 41 €
Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkityn hakijan yksilöintitietojen muuttaminen €/h: Vanha hinta 95 €/h, Uusi hinta 101 €/h
Sähköisen panttikirjan saajaa koskeva merkintä: Vanha hinta 21 €, Uusi hinta 22 €
Kirjallisen panttikirjan haltijaa koskeva merkintä, Kirjallisen panttikirjan muuttaminen sähköiseksi: Vanha hinta 40 €, Uusi hinta 41 €
Kiinteistövaihdannan palvelu:
Asiointimaksu esisopimuksesta: Vanha hinta 53 €, Uusi hinta 56 €
Asiointimaksu luovutuskirjan laatimisesta: Vanha hinta 197 €, Uusi hinta 207 €
Kiinnityshakemusmaksu, Kiinnityksen muuttaminen, Panttikirjan siirtohakemus: Vanha hinta 22 €, Uusi hinta 23 €
Erityisen oikeuden kirjaaminen sähköinen allekirjoituspalvelu, Erityisen oikeuden muuttaminen, Erityisen oikeuden luovutus: Vanha hinta 100 €, Uusi hinta 105 €
Huoneistojen rekisteröintipalvelut:
Omistuksen rekisteröinti omistajan hakemuksesta tai taloyhtiön ilmoituksesta €/osakehuoneisto, Selvennyskirjaus tai muu kirjaus tai merkintä rekisteriin, Rajoituksen merkitseminen, Turva-asiakirjojen säilyttäjän ilmoitus rajoitusmerkinnästä, Turva-asiakirjojen säilyttäjän ilmoitus merkintärajoituksen poistosta (myymättömät huoneistot): Vanha hinta 60 €, Uusi hinta 63 €
Osakekirjan tai väliaikaistodistuksen palautus: Vanha hinta 10 €, Uusi hinta 11 €
Myöhästymismaksu (€/2kk): Vanha hinta 12 €, Uusi hinta 12,60 €
Koko osakekannan omistuksen rekisteröinti (€ / h), Yksilöintitietojen muutokset (€/h): Vanha hinta 95 € /h, Uusi hinta 101 €/h
Panttauksen kirjaaminen tai muuttaminen: Vanha hinta 26 €, Uusi hinta 27 €
Hinnoista ei peritä arvonlisäveroa.
Palvelemme em kiinteistöasioissa metsätilat, maatilat, talot ja tontit,
tilaa palvelu kätevästi alla olevalla lomakkeella
Tee tarjous tästä kohteesta
Tarjouksen täytyy olla väh. 2 vkoa voimassa.
Käytämme evästeitä verkkosivustollamme, jotta voimme tarjota sinulle olennaisimman kokemuksen muistamalla mieltymyksesi ja toistuvat vierailut. Napsauttamalla "Hyväksy" hyväksyt kaikkien evästeiden käytön.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen selatessasi verkkosivustoa. Näistä evästeet, jotka luokitellaan tarpeen mukaan, tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnalle. Käytämme myös Googlen ja Facebookin pikseleitä ns kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä kävijätilastoinnissa, sivuston eri myyntikohteiden käytön seurannassa sekä analysoimaan ja ymmärtämään, miten käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Joidenkin evästeiden käytöstä kieltäytyminen voi kuitenkin vaikuttaa selauskokemukseesi.
Tarvittavat evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Tähän luokkaan kuuluvat vain evästeet, jotka takaavat verkkosivuston perustoiminnot ja turvaominaisuudet. Nämä evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaisia tietoja.
Evästeitä, jotka eivät välttämättä ole välttämättömiä verkkosivuston toiminnalle, ja joita käytetään nimenomaan käyttäjien henkilökohtaisten tietojen keräämiseen analytiikan, mainosten tai muun upotetun sisällön kautta, kutsutaan ei-välttämättömiksi evästeiksi. Käyttäjän suostumus on pakollinen ennen näiden evästeiden suorittamista verkkosivustollasi.
Tulostaa skriptit sivulle ennen body-tunnisteen päättymistä, jos yllä olevat evästeasetukset ovat käytössä ja käyttäjä on antanut suostumuksensa.
eg:-