Metsätila 7,94 ha | Kokkola | 31 000 €

Metsätila 7,94 ha | Kokkola | 31 000 €

metsätila

Kokkola 8 ha metsätila

Kokkolan Rimmin eteläpuolella, Viistonkankaantien varrella myynnissä metsätila Super-Glide 272-407-47-5. Tilan tarkka pinta-ala kiinteistörekisteriotteen mukaan 7,940 hehtaaria. Kokkolan keskustasta tilalle reilu 10 kilometriä. Tila sopii niin sijoituskohteeksi kuin vaikkapa metsätyksen aloittamiseen kaupungin lähellä. Metsästysoikeus vuokrattu Jokilaakson metsästysseuralle ja tilan ostajan on mahdollista hakea metsästysseuran jäsenyyttä.

Tilalla metsämaata julkisen metsävaratiedon mukaan noin noin 6,6 hehtaaria. Noin 1,3 hehtaaria tilasta rantametsikköä ja voimalinjan alle jäävää maata, mikä kulkee tilan eteläosan läpi. Tilaan kuuluu myös kaksi pientä Perhonjoen saarta. Kasvupaikoista tuoretta kangasta 1,3 hehtaaria, lehtomaista kangasta 0,8 hehtaaria ja suhteellisen rehevää kuivahkoa kangasta 3,8 hehtaaria. Tilalla myös 0,4 hehtaarin rehevä korpi, millä Metsäkeskuksen tietojen mukaan hakkuurajoitus. 24.9.2026 tehdyn tila-arvion perusteella kokonaispuusto 676 m³, mistä noin 15 % tukkipuuta.  Kuviolla 6 jonkin verran tuulen kaatamia puita ja osa kuviosta nuorta koivikkoa missä kuusta alikasvoksena.

Kiinteistörekisteriotteen mukaan alueella on voimassa yleiskaava (272-YK2022/1). Rasitteet, käyttöoikeudet ja käyttörajoitukset ilmenevät kiinteistörekisteriotteelta.  Alla olevista linkeistä saat avattua kiinteistörekisteriotteen, karttaotteen ja metsäarvion.

Kiinteistörekisteriote     Karttaote     Metsäarvio

Dronekuviin pyritty piirtämään suuntaa-antavasti tilan rajoja ja kuvionumeroita. Todelliset rajat ja kuvioiden sijainnit voivat poiketa kuviin piirretyistä. Tilan kohdalle Viistonkankaantien varrelle asetettu Metsämarkkinoinnin myyntikyltti. Maastokuvat otettu 22.9.2026.

 

 

 

Tarjouskauppa

Tämä Kokkolassa sijaitseva noin 8 ha metsätila Super-Glide myydään tarjouskaupalla. Suuntaa-antava lähtöhinta tila-arvion mukainen käypä arvo 31000 €, voit tarjota enemmän tai vähemmän. Tarjousten eräpäivä 3.11.2026. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä tulleet tarjoukset ja hyväksyä tarjous jo ennen tarjousajan päättymistä. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta, sekä lainhuutokulut MML:n hinnaston mukaan.

 

Tee tarjous tästä metsätilasta alla olevalla lomakkeella viimeistään 3.11.2026.

Uusi rakennuspaikka 3 331 m² | Ruotsalo | 29 000 €

Uusi rakennuspaikka 3 331 m² | Ruotsalo | 29 000 €

Rautiossa
  • Kiinteistön nimi: Joninpelto
  • Kiinteistötunnus: 272-422-10-40
  • Kokonaispinta-ala: 0,3331 ha
  • Uusi rakennuspaikka Ruotsalon kyläasutuksen vaiheyleiskaavassa
  • Maapohjan jakautuminen: puustoiset alueet yht. noin 800 m², avoin maa-alue 2500 m²
  • Sijainti: Kälviä, Ruotsalo Järvikyläntie 244
  • Tieyhteys: Tie perille
  • Mahdollinen määräalavaihto: Rajanaapuri on ilmoittanut olevansa valmis luovuttamaan noin 600 m²:n määräalan, mikäli saa vastineeksi samankokoisen määräalan myyntikohteen länsipäästä (lisätietoa alempana sivulla).
  • Hinta: 29 000 €

Myynnissä on oma 3 331 m² tonttiluonteinen tila Ruotsalon ja Järvikylän ympäristössä, Kälviällä. Kiinteistö sijaitsee rakennetussa, maaseutumaisessa ympäristössä. Yhtenäinen palsta on pitkänomainen ja sopivan kokoinen esimerkiksi omakotitalolle tai vapaa-ajan asunnolle. Karttapalvelusta suuntaa-antavasti mitattuna kiinteistöstä noin 800 m² on puustoista aluetta ja noin 2 500 m² on avointa, pääosin vesakoitunutta maa-aluetta. Kohde sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Kokkolan kaupungin palvelut ovat noin 15 kilometrin päässä ja Kälviän keskusta on alle 10 kilometrin päässä. Kälviän keskustassa on mm. lähin ruokakauppa, harrastuspaikat, peruskoulu ja päiväkoti

Ruotsalon kyläasutuksen vaiheyleiskaavan mukaan myyntikohde on uusi rakennuspaikka, joten Kokkolan kaupunki voi myöntää rakennusluvan kaavan mukaiselle rakennuspaikalle. Rakennuslupa ja muut rakentamisen edellytykset on kuitenkin varmistettava Kokkolan kaupungilta ennen sitovaa kauppaa tai rakentamispäätöstä. Suosittelemme varmistamaan maaperän ja vesi- ja sähköliittymien saatavuuden sekä kustannukset.

Saapuminen kiinteistölle

 

Maastokartta kiinteistöstä

Määräalan vaihtaminen naapurin kanssa mahdollistaa tontin leventämisen

Kiinteistörekisteriotteen mukaan kohde on tila. Alueella on voimassa kaksi yleiskaavaa. Kiinteistöä rasittaa 12 metriä leveä tieoikeus Järvikyläntiellä, johon ovat oikeutettuja yksityistien tiekunnan osakkaat. Tieoikeus ja myytävän palstan muoto on hyvä huomioida mahdollisia tulevia suunnitelmia tehtäessä. Rasitustodistuksen mukaan merkittäviä rasituksia tai rajoituksia ei ole eikä uusia asioita ole vireillä.

Kiinteistörekisteriote Joninpelto      Kiinteistörekisterin karttaote Joninpelto    Rasitustodistus Joninpelto

Kaakkoispuolen rajanaapuri on ilmoittanut olevansa valmis vaihtamaan tienvarresta noin 600 m2 uutta määräalaa,  jos saa myyntikohteen länsipäästä vastaavan määräalan (alla havainnollistava kuva). Halutessasi voit vaihtaa määräalan naapurin kanssa, jolloin määräalan koko tarkennetaan.

 

Katso kuvat kohteesta:

Lähetä ostotarjous alla olevalla lomakkeella!

Kohteen kauppahinta 29 000 €. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €, 3 %:n varainsiirtoveron  ja lainhuudon hankintakulut. Kohde on myynnissä myös Etuovessa.

Karhinkehätie 231 tila 0,75 ha | Karhi | 20 000 €

Karhinkehätie 231 tila 0,75 ha | Karhi | 20 000 €

tila

Kokkolan Karhissa on myytävänä 7500 m2 kokoinen tila Uusiranta (272-431-31-3), jossa on omakotitalo, navetta ja saunarakennus. Tilalle on sähkö- ja vesiliittymät, mitkä siirtyvät ostajalle. Tämä kohde sopii sinulle, joka etsit rakennuspaikkaa uudelle kodille maaseudun rauhasta, lähellä luontoa. Hintapyyntö 20000 euroa, voit tarjota enemmän tai vähemmän.

Rakennukset ovat purkukuntoisia, mutta voivat palvella uuden talon rakentamisvaiheessa esimerkiksi varastotiloina. Omakotitalossa on matala kellaritila, asuinkerros ja ullakko. Talossa on kolme makuuhuonetta, tupa, eteinen ja wc. Omakotitalon pinta-/kerrosala on myyjän ilmoituksen mukaan noin 87 m² ja talo on rakennettu arviolta 1900-luvun alkupuolella. Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Asuinrakennuksen todellinen asuinpinta-ala voi siis olla esitteessä mainittua pienempi tai suurempi. Ulkoseinän runkona on noin 5″ pelkkahirsi. Talossa on ulkopuolella maalattu pystypaneeliverhous ja sisäpuolella n. 12 mm puukuitulevy ja tapetti. Tarkempia tietoja rakennuksista ei ole saatavilla.

Rakentamismahdollisuudet

Kohde sijaitsee ilmoituksen mukaan suunnittelutarvealueella. Uuden asuinrakennuksen rakentaminen edellyttää rakentamislupaa, jossa arvioidaan myös suunnittelutarvealueen erityiset rakentamisen edellytykset. Mikäli suunniteltu hanke poikkeaa kaavasta, rakennusjärjestyksestä tai muista määräyksistä, voi ennen rakentamislupaa olla tarpeen hakea poikkeamispäätös. Mikäli hankkeeseen liittyisi purkamista, niin purkamisen edellytykset tutkittaisiin myös rakentamisluvan yhteydessä ja silloin pyydettäisiin myös museoviranomaisen lausunto voiko vanhan rakennuksen purkaa ja korvata uudella vai ei. Eli luvan yhteydessä arvioidaan, onko purkamisen edellytyksiä olemassa ja tutkitaan, onko vanhalla rakennuksella olemassa suojeluarvoja. Rakentamismahdollisuudet tulee varmistaa Kokkolan rakennusvalvonnasta ennen sitovan ostotarjouksen tekemistä.

Kokkolan rakennusjärjestyksen mukaan asemakaava-alueen ulkopuolella rakennuspaikan vähimmäiskoko on vähintään 2 000 m², ellei oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa ole suurempaa vaatimusta. Lisäksi rakennuspaikalle saa lähtökohtaisesti rakentaa yhden enintään kaksikerroksisen asuinrakennuksen, jonka kerrosala on enintään 250 m², ja rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 15 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin enintään 500 m² ja aina vähintään 300 m². Rakennuspaikan koko täyttää Kokkolan rakennusjärjestyksen mukaisen vähimmäiskoon asemakaava-alueen ulkopuolella. Rakennusoikeuden tarkka määrä, rakennuksen sijoittuminen ja rakentamisluvan edellytykset tulee varmistaa Kokkolan rakennusvalvonnasta.

Rakennukset myydään purkukuntoisina. Omakotitalo on ollut vuosia kylmillään. Ostaja vastaa rakennusten mahdollisesta purkamisesta, purkamisluvan tai purkamisilmoituksen selvittämisestä, museoviranomaisen lausunnosta, mahdollisista haitta-ainekartoituksista sekä purkukustannuksista, ellei kauppakirjassa muuta sovita. Irtaimisto ei lähtökohtaisesti siirry kaupan mukana ostajalle.

Kiinteistörekisteriote

Kohde sijaitsee maltillisen ajomatkan päässä Lohtajan palveluista. Koulut, päiväkoti, monitoimihalli ja ruokakauppa sijaitsevat 7 km päässä. Hakuntin uimarannalle ja retkipoluille on vain 3,5 km ja Kokkolaan alle 27 km.

Tilan rasitustodistus ja lainhuutotodistus toimitetaan ostotarjouksen tekemistä harkitsevalle. Tilan rasitustodistus on ns. puhdas. Tilasta on aiemmin myyty Kallioniemessä sijaitseva erillinen palsta määräalana.

Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi varainsiirtoveron 3 %, kaupanvahvistajan palkkion ja lainhuudatuskulut.

Lue lisää Etuoven esitteestä.

Lähetä ostotarjous alla olevalla lomakkeella!

 

Hintapyyntö 20 000 €. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €, varainsiirtoveron 3 % ja lainhuutokulut Maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan.

Hallirakennus määräala 2,8 ha | Kokkola | 85 000 €

Hallirakennus määräala 2,8 ha | Kokkola | 85 000 €

kylmäpihatto

Hallirakennus määräala 2,8 ha | Kokkola | 85 000 €

Tässä kohteessa on valittavana kolme eri kauppavaihtoehtoa:

1. Hallirakennus määräalalla
Hallirakennus noin 2,8 hehtaarin määräalalla. Hinta 85 000 €/tarjous.

2. Ole-peltotila
Pinta-ala noin 3,13 ha. Kiinteistön voi ostaa erikseen. Hinta 15 000 €/tarjous

3. Koko kiinteistökokonaisuus
Hallirakennus ja Ole-kiinteistö yhteensä noin 7,3 ha. Hinta 95 000 € / tarjous

  • Myyntihinta: 85 000 €/tarjous
  • Kiinteistötunnus: 272-413-7-41 Gåsström
  • Rakennusvuosi: 2015
  • Rakennusalan ulkomitat: 22,44 x 60,74 m, eli noin 1 363 m²
  • Pinta-ala: rakennusalue (sis. lantala ja rehuvarastoalue) 1ha, peltoa 1,4 ha
  • Sijainti: Nybyggintie, Sokoja, Kokkola

Karsinapaikkoja

Hallirakennuksen määräalaan kuuluvat halli, piha-alue ja peltoalue. Alue lohkotaan kiinteistöikseen kaupanteon jälkeen. Kokonaisuus tarjoaa hyvät puitteet maatalous- ja yritystoimintaan sekä varastointiin. Lihanautojen mullikasvattamoksi rakennettu kylmäpihatto soveltuu edelleen hyvin eläintuotantoon. Halli on läpiajettava, jonka keskellä on 4,5 metriä leveä ruokintapöytä.

 

  • 12 karsinaa, joista kaksi on sairaskarsinoita
  • Kaksi vasikkakarsinaa noin 55 vasikalle
  • 8 sonnikarsinaa noin 144 sonnille
  • Rakennusluvan mukainen eläinmäärä on ollut 199 eläinpaikkaa + sairastilat. Kokonaiskapasiteetti noin 240 eläintä.

Modernisti toteutetussa hallissa on toimiva pohjaratkaisu ja hyvä ajettavuus. Eläintuotannon lisäksi se soveltuu esimerkiksi varasto- ja konehalliksi, rehu- ja kuivikevarastoksi tai muuhun yritystoimintaan kylmänä hallitilana. Rakennuksen osastointi ja yhtenäinen runkorakenne mahdollistavat tilojen muokkaamisen eri käyttötarkoituksiin. Mahdolliset käyttötarkoituksen muutokset ja niihin liittyvät luvat tulee selvittää tapauskohtaisesti. Kohteessa on laajennusvaraus toiselle samankokoiselle hallille ja lantalalle. Rakennuksen vesi- ja sähköliittymät ovat tällä hetkellä myyjän pääliittymien kautta, joten ostaja hankkii omat liittymät. Laajin myyntirajaus tilat Gåsström ja Ole yhteensä 7,28 ha

Tässä kohteessa yhdistyvät valmis ja kookas hallirakennus, maaseudun väljät tilat sekä mahdollisuus jatkaa nykyisen kaltaista toimintaa tai kehittää kiinteistöä uuteen käyttöön.

Ilmakuva kiinteistöstä

Maastokartta Gåsström-määräalasta

 

Hallirakennuksen tekniset tiedot:

  • Katto: harjakatto, jonka harjalla valokate. Peltikatto.
  • Perustus: betoni, samoin seinän alaosa. Seinän yläosa on peltiä.
  • Teräskehät k 6000
  • Lantalan puoleisessa päädyssä kaksi liukuovea (oviaukko 3,20 m). Yläosa valolevyä. Muissa ovissa pressut.
  • Rakennuksen mitat: räystään kohdalla seinäkorkeus on 4,30 m. Hallin tilavuus on 8120 m3. Eläintilojen hyötyala 1311,5 m2.

Avolantalan mitat:

  • 21,21 * 27,39 m, eli kerrosalaltaan 580,94 m2
  • Tilavuus 2154 m3
  • Seinäelementin korkeus 2,90 m
  • Avolantalan edessä kuormauslaatta (8,0 m * 27,39 m) eli 219,2 m2

Katso: kylmäpihatto-julkisivupiirustus     kylmäpihatto-piirustus      kylmäpihatto-pohjakuva      rakennusten-sijaintipiirustus

Katso: Kiinteistorekisteriote Gåsström   Gåsström rekisteriote 

Ole-peltotila

Peltotila Ole 3,13 ha 

  • Myyntihinta: 15 000 €/tarjous
  • Kiinteistötunnus: 272-413-7-45 Ole
  • Pinta-ala: 3,13 ha (peltoa n. 1,6 ha ja metsäkaistale n. 8 960 m2)
  • Sijainti: Nybyggintie, Sokoja, Kokkola

Katso tästä: Ole rekisteriote  

Ole-peltotila on myytävänä erikseen tai yhdessä Gåsströmin määräalan. Peltotilaan kuuluu rehevä metsäkaistale. 

Peltoa Ole-kiinteistössä

 

Maastokartta Ole-peltotilasta (vieressä Gåsström-kiinteistö)

Tee tarjous kohteesta alla olevalla lomakkeella!

Hallirakennus määräalalla myydään hintaan 85.000 € / tarjous, Ole-peltotila 15 000 € / tarjous tai molemmat yyhdessä 95 000 € / tarjous. Ostaja maksaa lohkomiskulut, 3 %:n varainsiirtoveron sekä kaupanvahvistuksen ja lainhuudon lunastamiskulut.

***

Lämna ett anbud på Sokojas hall/kall lösdriftsladugård med ett outbrutet område om 2,8 ha med hjälp av formuläret nedan eller via e-post från fastighetshelheten om 7,28 ha.
Du kan även lämna anbud via e-post separat för fastigheterna Gåsström (4,15 ha) och Ole (3,13 ha).

Karleby, Sokoja – mångsidig hall / tidigare kall lösdriftsladugård på ett cirka 2,8 ha stort outbrutet område

I Sokojaby i Karleby erbjuds en mångsidig och rymlig hallbyggnad på ett cirka 2,8 hektar stort outbrutet område. Objektet är beläget vid Nybyggintie, i slutet av vägförbindelsen som utgår från Gamla Skrabbintie 109. Byggnaden är uppförd år 2015 och dess byggnadsareal enligt yttermåtten är cirka 22,44 x 60,74 meter, det vill säga sammanlagt cirka 1 363 m². Hallen är belägen på ett cirka 2,8 ha stort outbrutet område av fastigheten Gåsström 272-413-7-41. På området finns enligt kartan cirka 1,4 ha åkermark samt på den cirka 1,0 ha stora byggplatsen hallen / den kalla lösdriftsladugården samt gödselstad och område för lagring av foder.

Byggnaden har ursprungligen uppförts som en kall lösdriftsladugård för uppfödning av ungnöt avsedda för köttproduktion, och den lämpar sig fortfarande väl för animalieproduktion. Byggnaden är genomkörbar, och i mitten löper ett 4,5 meter brett foderbord, där dörröppningens bredd är cirka 4,0 meter. På båda sidor om foderbordet finns 3,0 meter breda skrapgångar för gödsel. På byggnadens båda långsidor finns sammanlagt 12 boxar med lutande liggytor. Av dessa utgör de två boxarna i gavlarna sjukboxar, med en sammanlagd yta om cirka 35,4 m². Dessutom finns i byggnaden två kalvboxar för sammanlagt cirka 55 kalvar, med en yta om cirka 198,8 m², samt 8 tjurboxar med plats för sammanlagt 144 tjurar. Tjurboxarnas sammanlagda yta är cirka 741,2 m². Enligt bygglovet har djurantalet varit 199 djurplatser samt sjukutrymmen, och den totala kapaciteten har varit cirka 240 djur.

Byggnadens styrkor är det moderna utförandet, den tydliga planlösningen, den stora ytan samt god framkomlighet. Objektet lämpar sig, utöver sitt nuvarande användningsändamål, även för många andra typer av verksamhet. Det kan exempelvis användas för annan husdjursproduktion, som lager- och maskinhall, som förvaringsutrymme för foder och strö eller som kall hall för företagsverksamhet. Byggnadens färdiga avdelningar, den breda mittgången och den stora sammanhängande stomme ger goda förutsättningar för olika användningslösningar. En eventuell ändring av användningsändamålet och därtill hörande tillståndsfrågor ska dock alltid utredas från fall till fall.

På det outbrutna området finns, utöver byggnaden, enligt kartan cirka 1,4 hektar åkermark. På ett område om cirka 1,0 hektar finns hallen / den kalla lösdriftsladugården samt gödselstad och område för lagring av foder. Helheten erbjuder goda förutsättningar för jordbruks- och företagsverksamhet samt förvaring.

I detta objekt förenas en färdig och rymlig hallbyggnad, landsbygdens öppna utrymmen samt möjligheten att fortsätta verksamhet av nuvarande typ eller att utveckla fastigheten för en ny användning.