fbpx

KAUSTINEN 0,45 ha rantarakennuspaikka

KAUSTINEN OKT-RAKENNUSPAIKKA JOKIRANNASSA

Rantatila

Kaustinen, Virkkala, jokirantapaikka 0,45 ha

Kaustisella Virkkalassa Perhonjoen rantaan rajoittuva hyvä omakotitalon rantarakennuspaikka ja sillä  vuonna 1990 valmistunut pyöröhirsimökki.  Tila Highlander 236-401-016-503 on pinta-alaltaan kiinteistörekisterin mukaan 4463 m2. Tieoikeus on Krannintien kautta mutkasta oheisen kartan mukaisesti rantatilojen rajan mukaisesti. Tilalla on pienet oikeudet kylän tilojen yhteisiin maa- ja vesialueisiin kiinteistörekisteriotteelta näkyvin osuuksin.

Kiinteistorekisteriote Highlander 16 503

Kantakartta jokirantatontti

Kantakartta jokirantatontti

Kiinteistörekisterin mukaan tilan alueella on 2015 voimaan tullut yleiskaava, mikä mahdollistavat rakentamisen jokirantaan tilan alueelle.  Myyntikohde on osayleiskaavassa A  eli asuinpientalojen aluetta eli käytännössä rakennuspaikka-aluetta. Ympärillä on MA merkinnällä maisemallisesti arvokas peltoalue. Rakentaminen menee kaavamääräyksen ja Kaustisen kunnan rakennusjärjestyksen mukaisesti. Rakennusoikeutta on hulppeat 225 k-m2 olemassa oleva mökki siihen sisältyen.  Kaustisen kuntakeskustan palvelut ovat noin 2 km päässä sekä Kokkola noin 48 km:n päässä.

Tila on pääosin salaojitettua multapeltoa alla olevan ilmakuvan mukaisesti. Ranta ”tontin” alueella on puustoinen ja jyrkkä.  Eteläpäässä rantamökin ympärillä (yleiskaavassa A) on puustoinen ojanvarsi tilan ulottuessa ojan taakse asti. Joen vesirajaa pääsee hyvin mökin terassilta lähtevän polun kautta.


 

Mökki

Tilan eteläpäässä jokirannassa on kuvan mukainen  vuonna 1990 valmistunut vapaa-ajan pyöröhirsimökki kerrosalaltaan 39 m2. Kattomuoto on harja ja katteena on pelti. Lämmönlähteenä on puu ja lämmitystapana on takka / kamina -lämmitys. Mökissä on lankkulattiat ja sisätilat ovat osin keskeneräiset. Huoneita on tupa, keittiö, mh ja parvi. Terassi on joen yläjuoksulle päin. Puusto mökin ympärillä on tiheää ja polttopuuraivauksen tarpeessa.

 

Myyntihinta

Tilan arvo muodostuu pääosin jokirantasijainnin, osayleiskaavan rakennuspaikan ja olemassa olevan tieoikeuden perusteella. Lisänä on rantamökki sekä polttopuunmetsä. Myyntihinta on 59.000 € / t.  Ostaja maksaa lisäksi kaupanvahvistuksen 138 €, 3 %:n varainsiirtoveron sekä  lainhuudon lunastamismaksun.

Tässä perustelua rantatontin hankinnan puolesta Kaustisella:

1. **Harvinaisuus ja ainutlaatuisuus**
– Rantatontit ovat luonnostaan rajallinen resurssi. Niiden tarjonta on hyvin niukkaa verrattuna tavallisiin tontteihin.
– Kaustisella rantatontit ovat erityisen arvokkaita, koska alueella on rajallinen määrä rantarakennuspaikkoja, mikä nostaa niiden pitkäaikaista arvoa.

2. **Elämänlaadun parantuminen**
– Rantatontti tarjoaa poikkeuksellisen ympäristön luonnonläheiselle asumiselle: rauhalliset maisemat, veden läheisyys ja mahdollisuus virkistystoimintaan, kuten uimiseen, kalastukseen ja veneilyyn.

– Ympäristö on tärkeä tekijä, kun suunnitellaan asuinpaikkaa jopa 40 vuoden ajalle. Rantatontin maisema ja ympäristö voivat parantaa elämänlaatua merkittävästi verrattuna tavalliseen tonttiin.

3. **Valmiit rakenteet lisäävät arvoa**
– Tontilla valmiina oleva rantamökki on suuri etu. Se tarjoaa välitöntä käyttöarvoa ja mahdollisuuden hyödyntää paikkaa heti, vaikka varsinainen rakentaminen veisi aikaa.
– Valmiit rakenteet voivat myös toimia tilapäisenä majoituksena tai vapaa-ajanviettopaikkana ennen varsinaisen kodin valmistumista.
4. **Korkeamman hinnan perustelut**
– Rantatontin hintaa määrittää sen sijainti, koko, valmis pyykitys, harvinaisuus ja tarjoamat elämänlaadulliset edut ja toteutuneet hinnat aiemmin.
– Jos verrataan kunnan tarjoamaan tonttiin ”eurolla”, on tärkeää huomata, että halpa hinta tarkoittaa usein kompromisseja sijainnissa, ympäristössä ja mahdollisuuksissa.
– Rantatontin sijoituksella on pitkäaikainen arvo, koska vesiympäristö ja kaunis sijainti säilyttävät kiinnostavuutensa tulevaisuudessa.
– Kaustisen kallein 305.000 € maksanut ”vanha” 2014 valmistunut okt myytiin vierestä Krannintieltä jokirannasta.
5. **Pitkäaikainen sijoitus**
– Rakentaminen paikalle, jossa haluaa elää seuraavat 40 vuotta, on merkittävä päätös. Sijainnin, ympäristön ja henkilökohtaisen tyytyväisyyden merkitys korostuu tällaisessa pitkäaikaisessa suunnitelmassa.
– Rantatontti tarjoaa paitsi asumismukavuutta myös arvonnousupotentiaalia, mikä tekee siitä hyvän sijoituksen tulevaisuutta ajatellen.
6. **Tunneperäinen arvo**
– Rantatontti ei ole vain paikka rakentamiselle, vaan se tarjoaa myös paikan, joka luo muistoja ja kokemuksia perheelle ja ystäville.
– Vesistön läheisyys ja kaunis ympäristö luovat elämyksiä, joita ei voi mitata rahassa.
**Yhteenveto**
Vaikka rantatontti on hintavampi kuin kunnan tarjoama edullinen tontti, se tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön, elämänlaatua parantavia ominaisuuksia ja pitkän aikavälin arvon. Rantarakennuspaikka Kaustisella on harvinainen mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää, erityisesti jos aikomuksena on asua paikalla pitkään.

 

 
 
 
 

Tee tarjous Kaustinen Virkkala Krannintie omakotitalon rakennuspaikasta ja pyöröhirsimökistä  alla olevalla lomakkeella.

 

Kaustinen asuinpaikkana

Kaustinen on kunta Keski-Pohjanmaalla, Länsi-Suomessa. Se on tunnettu erityisesti rikkaasta kansanmusiikin perinteestään ja onkin usein kutsuttu Suomen kansanmusiikkipääkaupungiksi. Tässä muutamia keskeisiä seikkoja Kaustisesta:

  1. Kansanmusiikki ja Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat: Kaustinen on kuuluisa vuosittaisista kansanmusiikkijuhlistaan, jotka ovat yksi Euroopan suurimmista ja vanhimmista kansanmusiikkitapahtumista. Juhlat keräävät yhteen sekä paikallisia että kansainvälisiä esiintyjiä ja musiikin ystäviä.
  2. Kulttuuri ja Perinne: Kaustisella on vahva musiikillinen ja kulttuurinen perinne. Kunnassa toimii useita kansanmusiikkiin keskittyviä oppilaitoksia, kuten Kaustisen kansanmusiikki-instituutti.
  3. Sijainti ja Liikenneyhteydet: Kaustinen sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, lähellä Kokkolaa. Alueelle on hyvät liikenneyhteydet, ja se on saavutettavissa helposti niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvälineilläkin.
  4. Luonto ja Ulkoilumahdollisuudet: Kaustisen ympäristö tarjoaa kauniita luontomaisemia ja hyviä mahdollisuuksia ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen. Alueella on monipuolisia reittejä niin patikointiin, pyöräilyyn kuin hiihtoonkin.
  5. Palvelut: Kaustisella on kattavat peruspalvelut, kuten kouluja, päiväkoteja, kauppoja ja terveyspalveluita. Kunta panostaa asukkaidensa hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen.
  6. Talous ja Työllisyys: Kunnan talous on perinteisesti nojannut maatalouteen ja pienyrittäjyyteen, mutta myös kulttuuri ja matkailu ovat tärkeitä elinkeinoja, erityisesti kansanmusiikkijuhlien aikaan.

Kaustinen tarjoaa rauhallisen ja kulttuuririkkaan ympäristön asumiseen, säilyttäen samalla vahvat perinteet ja tarjoten modernit palvelut.

Kokkola ”tontti” Kallinen-Piilesmäki

Kokkola ”tontti” Kallinen-Piilesmäki

Kokkola ”tontti” Kallinen

Kokkola ”tontti”, rauhallisella ja kauniilla Kallinen – Piilesmäki -alueella. Seltismäentie 25b 67700 Kokkola osoitteessa sijaitseva tila IRJALA 272-404-3-86 on pinta-alaltaan 5300 m2, joten siellä on mukavasti omaa tilaa. Tontilla on kalliota, joka on ympäristöään hieman korkeammalla. Tällainen tontti voi olla haastava rakentaa, mutta se tarjoaa myös ainutlaatuisia mahdollisuuksia erilaisiin maisemointiratkaisuihin.

Irjala maastokartta

Tilan alue ei kuulu Kanta-Kokkolan kyläasutuksen vaiheyleiskaavan alueelle, joten rakentaminen menee Kokkolan rakennusjärjestyksen mukaisesti suunnittelutarveratkaisuna. Myyjä on vuosia sitten neuvotellut kaupungin rakennusvalvonnan kanssa ja saanut suullisia lupauksia paritalon rakentamisesta tilan alueelle. Kallinen-Piilesmäki tarjoaa asukkailleen yhdistelmän luonnonläheisyyttä ja kaupungin mukavuuksia, mikä tekee siitä houkuttelevan paikan asua ja rakentaa oma koti.

Kiinteistorekisteriote Irjala      Karttaote Irjala

Tieoikeus tilan pohjoispuolelta Seltismäentielle, etäisyys n. 90 m. Kunnallistekniikka mm. sähkö ja vesi on aivan vieressä, joten tila on hyvä rakennuspaikka omakotitalon rakentamisen tarpeisiin.

Tilan puusto on nuorta kasvatusmetsää nuoren metsän hoidon tarpeessa. Muutamia siemenpuita ylispuina. Puustoa noin 50 m3.

Tila myydään hintapyynnöllä yli  30.000 €. Ostaja maksaa lisäksi 3 %:n varainsiirtoveron, kaupanvahvistuksen 138 € ja lainhuudonhankintakulut.

Tee tarjous tällä sivulla esitetystä Kokkolassa sijaitsevasta tontista alla olevalla lomakkeella viimeistään 17.2.2025

Veteli omakotitalo, Haapalantie 301

Veteli omakotitalo, Haapalantie 301

Haapalantie 301

Veteli, omakotikiinteistö, asuinpinta-ala 130 m2, Haapalantie 301

Ison maa- ja metsätilan (82,43 ha) talouskeskus vanhoine rakennuksineen isolla 0,71 ha rakennuspaikalla Haapajärven rannalla Vetelin Räyringin kylällä. Päärakennus ns. rintamamiestalotyypin puutalo (130/220 m2) on valmistunut vuonna 1955 ja perusparannuksia on tehty vuonna 1985 ja 1999. Talo on nyt tyhjillään ja peruslämpö päällä. Rakennuspaikalla Haapalantien ja Haapajärven välissä on lisäksi vanha navettarakennus (n 300 m2) sekä hirsiaitta ja noin 1300 m2 peltoa. Rakennuspaikka rakennuksineen soveltuu sekä vakituiseen asumiseen että vapaa-ajan käyttöön.

Rakennuspaikka rakennuksineen myydään erikseen 0,71 ha määräalana tarjouskaupalla tai peltojen (17,98 ha) / metsien kanssa (62 ha / noin 12.000 m3) isompana tilakokonaisuutena riippuen  pelloista ja metsistä saatavista ostotarjouksista. Omakotitalona arviolausunto on kesältä 2024 ollen 40.000 €, millä hinnalla talo kuitenkin myydään, heti kun ostaja löytyy. Rakennuspaikan lähtöhinta rakennuksineen tarjouskaupassa on 25.000 € ja tarjousaikaa on tarvittaessa 27.1.2025 klo 24 asti.

Järven kunnostushanke on pengerryksineen ja ruoppauksineen edennyt niin että 2025 syksyllä rakennetaan alajuoksulle pohjapato, mikä nostaa järven vedenpintaa metrillä. Alueen kiinteistöistä muodostettu pengerrysyhteisö hoitaa jatkossa pumppaamojen sähkölaskut peltohehtaarien suhteessa. Joten rakennuspaikalle 0,71 ha tulisi näin ollen 0,13 ha peltopinta-alaa vastaava maksu (noin 6 €/2024). Rakennuspaikan arvo nousee kuitenkin järven vedenpinnan noston myötä todelliseksi ”rantatontiksi”.

Lisätietoja Etuoven esitteessä.

 

Kiinteistörekisteriote Haapala

 

Tee tarjous tästä omakotitalosta alla olevalla lomakkeella tai isommasta kokonaisuudesta sähköpostilla.

Kannus vanha rakennuspaikka Vaenmaantie 168b

Kannus vanha rakennuspaikka Vaenmaantie 168b

Maastokartta

Kannus vanha rakennuspaikka 1700 m2, Vaenmaantie 168 b

Kannuksen länsipuolella  Roikolassa osoitteessa Vaenmaantie 168 b myynnissä vanha rakennuspaikka vanhoine rakennuksineen. ”Tontti” muodostuu kahdesta vierekkäisestä tilasta kiinteistötunnuksilla 217-405-14-16 (Kivelä, pinta-alaltaan 1200 m2) ja 217-405-14-21 (Pikkukivelä 500 m2). Kiinteistöllä Kivelä 14:16 sijaitsee vanha hirsitalo ja kiinteistöllä Pikkukivelä 14:21 vanha hirsinen talous- ja saunarakennus. Molemmat rakennukset on rakennettu vuonna 1946 ja ovat purkukuntoisia eikä kaupungilla ole niistä rakennustietoja eikä rakennuslupia. Kiinteistöiltä on matkaa Kannuksen keskustataajamaan noin 3,2 kilometriä sekä Vaenmaantien ja Kokkolantien risteykseen 350 metriä.

© Maanmittauslaitos ja kunnat

Kiinteistörekisteriote Kivelä          Kiinteistörekisteriote Pikkukivelä

Rintamamies -tyyppisessä lautavuorisessa hirsitalossa on tupakeittiö ja kaksi huonetta sekä maakellari. Rakennusala on noin 6,7*7,4 eli 47 m2 ja huoneistoala noin 40 m2. Huopakatto on pahoin sammaloitunut ja vuotanut. Tupakeittiön hellan hormi ei johda katolle asti. Vesimittari on aikoinaan päässyt jäätymään ja johtanut vesivahinkoon, mikä on lahottanut tuvan lattian. Näkyvissä olevat hirret ovat hyväkuntoisia ja niitä voisi ajatella käytettävän talon perusteelliseen peruskorjaukseen tai siirrettäväksi uusiokäyttöön. Etäluettava sähkömittari tuottaa Korpelan Voiman perusmaksut ja vesiliittymä samoin perusmaksut. Ulkorakennuksessa on sauna, pesuhuone ja varastohuone. Pihalla on puustoa ja kaivo. Talossa on asuttu vakituiseen viimeksi 1970-luvulla. Sen jälkeen tilapari oli vapaa-ajan käytössä 1900-luvun loppuun asti. 2000-luvulla paikkaa ei ole enää käytetty ja talo on päässyt rapistumaan.

Tilaparin maapohjan verotusarvo on 1312,4 € ja kiinteistövero 17,06 € ja rakennusten verotusarvo 6230,21 € ja kiinteistövero 62,3 €. Sähkön perusmaksut yht 15,26 €/kk ja veden perusmaksut 7,44 €/kk.

Kaavassa AT-aluetta

Koska kyseessä on vanha rakennuspaikka, millä on voimassa sähkö- ja vesiliittymät perusmaksuineen, niin paikalle saa Kannuksen rakennusjärjestyksen mukaisesti rakentaa uudenkin talon.
Viemärilinja on lähellä ja siihen voi maksua vastaan liittyä. Kannuksen keskustan osayleiskaavassa alue on AT eli kyläaluetta. Kaavakartta ja määräykset ovat:

yleiskaavaote

yleiskaavaote

 

Kaavamääräykset

Kaavamääräykset

Kaava melualue

Kaava melualue

AT kaavaselite

AT kaavaselite

Alueena Kannus on tunnettu luonnostaan, alueen metsät sekä joki- ja peltomaisemat tarjoavat hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja retkeilyyn. Kaupunki sijaitsee valtatie 28:n varressa, joten sieltä on hyvät kulkuyhteydet muihin Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kaupunkeihin, kuten Kokkolaan ja Ylivieskaan. Lisäksi kaupungissa on juna-asema, jossa pysähtyy osa Oulu-Seinäjoki -väliä liikennöivistä junista.

Myyntihinta

Vanha rakennuspaikka  myydään joko yhdessä tai erikseen läheisen Vaenmaantievarren tilan 214-405-14-75 kanssa.

Rakennuspaikka liittymineen ja purkukuntoisine rakennuksineen myydään hintapyynnöllä  10.000 €. Ostaja maksaa lisäksi 3 %:n varainsiirtoveron, kaupanvahvistuksen 138 € ja lainhuudonhankintakulut.

Tee tarjous myyntikohteesta Kannus Vaenmaantie 168b vanha rakennuspaikka  alla olevalla lomakkeella viimeistään 27.1.2025.

Kannus tontti 4700 m2, Vaenmaantie 176-186

Kannus tontti 4700 m2, Vaenmaantie 176-186

Ilmakuva_217-405-14-75

Kannus metsätila ja rakennuspaikka 0,47 ha, Vaenmaantie

Kannuksen länsipuolella Vaenmaantie 176-186 osoitteen kohdalla  myynnissä 4700 m2 suuruinen puustoinen ”tontti” kiinteistötunnuksella 217-405-14-75. Tila sijaitsee 250 metrin päässä Kokkolantiestä ja Kannuksen keskustaan on matkaa noin 3 kilometriä. Tilalla ei ole osuuksia yhteisiin alueisiin. Vaenmaantien varressa kulkee vesi- ja viemärinjohdot ja tilan lounaisrajalla sähköjohtolinja ilmajohtona.


Maastokartta
 © Maanmittauslaitos ja kunnat[/caption]

Yleiskaavan AT-aluetta

Tila on Kannuksen keskustan osayleiskaavan mukaista AT-aluetta eli rakentamiskelpoista kyläaluetta. Kaavakartta ja määräykset ovat:

yleiskaavaote

yleiskaavaote

AT kaavaselite

AT kaavaselite

Kaava melualue

Kaava melualue

Kaavamääräykset

Kaavamääräykset

Kiinteistörekisteriote Kulma

Tilan puusto on pääasiassa varttunutta mäntyvaltaista sekametsää. Puuston määrä on noin 70 m3 ja hakkuuarvo energiapuineen noin 4000 €. Koivun määrän takia soveltuu hyvin myös polttopuumetsäksi. Tilan alueella voi heti voi tehdä harvennushakkuun ja siistimisen.

Kohde myös etuovessa.

Myyntihinta

Kannuksen keskustan kaava-alueella toteutuneet tonttien hinnat ovat olleet yksityisten myymissä 10.000 €- 15.000 € ja kaupungin asemakaava-alueen tontit 3 €/m2.  Yleiskaava ja kunnallistekniikan läheisyys vaikuttaa tässä metsätilan arvoon rakennuspaikkana kaksinkertaistaen tilan arvon puuston hakkuuarvoon verrattuna. Kannuksen rakennusjärjestyksen mukaan asemakaava-alueen ulkopuolella asuinrakennuspaikan tulee olla pinta-alaltaan vähintään 2000 m², jollei yleiskaavassa toisin määrätä. Tässä tilan pinta-ala riittää hyvin rakennuspaikaksi, jopa kahdeksi. Tila Kulma 14:75 0,47 ha myydään hintapyynnöllä  9.800 €.  Ostaja maksaa lisäksi 3 %:n varainsiirtoveron, kaupanvahvistuksen 138 € ja lainhuudonhankintakulut. Tila myydään yhdessä tai erikseen lähistöllä Vaenmaantie 168b osoitteessa olevien kiinteistöjen 217-405-14-21 (vanha hirsitalo) ja 217-405-14-16 (vanha hirsinen sauna- ja talousrakennus) kanssa.

Tee tarjous tästä Kannus Vaenmaantie 0,47 ha tilasta alla olevalla lomakkeella viimeistään pe 27.1.2025.   

Roikola Vaenmaantie asuinpaikkana

Vaenmaantie tarjoaa rauhallisen maaseutumaisen asuinympäristön.  Kannus on vireä seutukaupunki Lestijokilaaksossa, jossa Lestijoki virtaa kaupungin läpi. Kaupunki tarjoaa hyvät peruspalvelut, kuten koulut, päiväkodit ja terveydenhuollon. Vapaa-ajan palvelut ovat erinomaiset, ja alueella on monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Vaenmaantien varrella asuessa pääsee nauttimaan luonnonläheisyydestä ja maaseudun rauhasta, kuitenkin kohtuullisen matkan päässä kaupungin palveluista. Alue sopii erityisesti niille, jotka arvostavat tilavaa asumista ja luonnonläheistä ympäristöä.

Kokkola Jatkojoki 12,0 ha

Kokkola Jatkojoki 12,0 ha

Topo dronekuva tilasta

Kokkola Ruotsalo Jatkojoki 12,0 ha

Kokkolassa Jatkojoella jokeen rajoittuva metsä- ja monikäyttötila Topo 272-422-12-44  pinta-alaltaan kiinteistörekisteriotteen mukaan 12,046 ha. Alueella on voimassa Kokkolan Ruotsalon kyläasutuksen vaiheyleiskaava ja siinä kolme uutta rakennuspaikkaa a-alueella eli maaseutumaiseen rakentamiseen ja täydennysrakentamiseen soveltuvalla asutusalueella. A-alue on tilan länsipuolella ja muu on M-aluetta eli maa- ja metsätalousvaltaista aluetta mille voidaan sijoittaa maa- ja metsätalouteen liittyviä rakennuksia. Tarkemmat kaavamääräykset kuvissa ja Kokkolan kaupungin ko. kaavan linkistä kaavakartta ja kaavamerkinnät.

Tilalla on myös osuuksia yhteisiin alueisiin kiinteistörekisteriotteelta näkyvin osuuksin. Tieoikeus menee joen pohjoispuolta pitkin. Sijainti on hyvä sekä metsätilana että uusina rakentamispaikkoina. Vesijohtolinja menee tilan lounaisosassa ja kulkee länsirajan tuntumassa.

Metsätila

Kiinteistörekisteriote Topo    Karttaote Topo

mts kuviokartta

Metsätaloussuunnitelman 2021-2030 kuvioinnin mukaan kuviot 511,  512  ja 516 on harvennettu vuonna 2023. Kuviot 517, 518.1 ja 519 on harvennettu  2019 eli jo ennen mts:n laadintaa. Kuvio 515 on istutettu kuuselle. Kuvioilla 513 ja 514 ei ole tehty hakkuita.

Kuvakaappaus / Karttaselain

Julkisen metsävaratiedon mukaan ilmakuvalla näkyvät kuviot 1, 5 ja 7 on harvennettu 2013 ja ainespuustoa on syksyllä 2024 yhteensä 1183 m3 ja sen hakkuuarvo 47.140 €. Sen lisäksi on paljon energiapuuta haapaa, pajua, lepää ja koivua. Tie jokirannassa sekä laanialue ovat hankintahakkaajalle oiva lisä. Valmis ajouraverkosto toimii maataloustraktorillakin. Puuston kasvu on hyvä 5,0 m3/ha/v eli tilalla yhteensä noin 64 m3 vuodessa. Enin osa eli 8,9 ha on varttunutta kasvatusmetsää. Uudistuskypsänä on kuvio 4 0,3 ha sekä kuvio 12 lehtolaikku, mutta se on metsälain tärkeä elinympäristö.  T1 taimikkoa on kuvio 14  0,3 ha arvoltaan noin 250 €. Länsiosan pienet kuviot ovat eri-ikäisrakenteista metsää, jota on 1,1 ha.  Jokirannassa on lehtomaista kangasta ja itäosan puustoisen kuviot on kuivahkoa kangasta. Metsämaapohjien arvoa noin 2700 €.  Metsätaloudellinen kokonaisarvo 50.100 € ja käypä metsätalousarvo kokonaisarvon korjauksen jälkeen 42.500 €.

Rakennuspaikat

Rakennuspaikkojen arvo on Ruotsalossa vaihdellut tontin koon ja sijainnin mukaan. 1.1.2020 jälkeen julkisesti myytyjen kahdeksan kaupan keskiarvo on 25.750 € ja keskikoko 6928 €. Kolmen tontin summana arvo on toteutuneen hintatason perusteella kokonaisarvon korjaus huomioiden yhteensä 65.000 €. Kunnallistekniikka on lähellä niin sähkön kuin vedenkin osalta.  Kaavan mukainen vähimmäispinta-ala on 4000 m2 ja rakennusoikeus alla olevan kaavamääräyksen mukainen.

kaavaselostus

ja sijainti tilan itäosassa alla olevan kaavakartan mukaisesti. Tie rakennuspaikoille maantieltä joko pohjoisen vaihtoehdon tai jokirannasta eteläisen vaihtoehdon mukaan.

Myyntihinta

Metsä- ja monikäyttötila myydään kokonaisuutena hintaan 104.000 € .  Ostaja maksaa 3 %:n varainsiirtoveron kauppahinnasta, kaupanvahvistuksen 138 € sekä lainhuudon hankinnan kulut. Jos ostaja ostaa vain rakennuspaikan, niin hän maksaa myös sen lohkomiskulun.

Kuvat

Klikkaa alla olevaa kuvaa ja ala vierittää, niin saat kuvia metsäkuvioista ja näet mitä metsä- ja monikäyttötila Topo pitää sisällään.

 

Tee tarjous tästä Kokkola Jatkojoki metsä- ja monikäyttötilasta Topo 272-422-12-44  alla olevalla lomakkeella. Jos jätät osatarjouksen vain rakennuspaikasta niin yksilöi  sähköpostilla mistä tarjoat ja miten.

Gör ett erbjudande om denna skogsfastighet Topo 272-422-12-44 i Karleby Jatkojoki med hjälp av formuläret, eller om du lämnar ett delbud, specificera via e-post vad du bjuder på och hur.

Kokkola Katajalahti

Kokkola Katajalahti

Katajalahti

Kokkola, Katajalahti vapaa-ajan RA-rakennuspaikka

Kokkola Katajalahti -ranta-asemakaavan alueella vapaa-ajan rakennuspaikka määräalana tilasta Peikkometsä 272-422-32-17.  Alla olevan kaavakartan mukaisesti korttelissa  2 rakennuspaikka 1 (”tontti”  4000 m2:n määräalana) on osoitteessa Katajaluodontie 45 ja paikka 2  (4000 m2:n määräalana) on osoitteessa Katajaluodontie 43. Tieoikeus järjestyy lohkomistoimituksessa Katajaluodontieltä lähtevän ja ”tonteille” johtavan pistotien kautta.  Rakennuspaikkojen rakennusoikeus on 160 kerros-m2 / paikka ja tarkempi kuvaus kaavaselosteen alla olevan tekstin mukainen. Rakennuspaikoille on osoitettu ajoyhteydet. Ranta-asemakaava on hyväksytty 10.9.2018.

Kiinteistörekisteriote 32 17    Määräalat saavat pinta-alaansa vastaavan osuuden tilan osuuksista yhteiseen soramaahan 878-1 (Kunkaantien varressa 0,46 ha), yhteiseen vesialueeseen 272-876-3-1 (mm Ullavanjärvestä merialueelle asti)  ja yhteiseen maa-alueeseen 272-878-1-3 (mm Konginkari).

Kaavakartta

Kaavaseloste Katajalahti

Hintapyyntö vapaa-ajan rantarakennuspaikalle on 33.000 € / määräala.  Määräalojen ympäristö on kaavassa M -merkinnällä metsätalousaluetta. Kaakkoispuolella on MY -alue eli maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja.

Kokkola Katajalahti rantarakennuspaikat sijaitsevat noin kuuden kilometrin päässä Valtatiestä 8 siltä lähtevän Friisintien jatkeena olevan Katajaluodontie varrella. Friisintien kautta kuljetaan myös pienvenesatamaan ja lähes yhdeksälle kymmenelle loma-asunnolle Päiväniemen, Puotiniemen ja Katajaluodon alueille. Alueella ei ole kunnallista vesijohtoa eikä jätevesiviemäriä. Sähkölinja kulkee määräalojen kohdalla Katajaluodontien varressa.

 

Tee tarjous Kokkola Katajalahti  vapaa-ajan RA rakennuspaikasta alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla.

Ullavanjärvi AO tontti

Ullavanjärvi AO tontti

tulo tontille järvinäkymin

Kokkola Ullava Korvenlahti AO -tontti

Ullavan Korvessa Korvenlahdessa 0,4638 ha suuruinen tila Salmela 272-430-32-12 Huhtisaareen johtavan tien Ullavanjärven puolella. Ullavanjärven yleiskaavassa tilan alueella tienvarressa on AO merkintä eli erillistalojen korttelialueella ja sillä yksi vapaa rakennuspaikka. Rakentaminen on siten mahdollista ilman poikkeuslupaa.
Kunnallistekniikka mm sähkö on aivan vieressä ja tie menee perille, joten tila on hyvä rakennuspaikka omakotitalon tai vapaa-ajan rakentamisen tarpeisiin. Järvinäkymä Korvenlahteen ja ja järvenselälle korostaa tontin hyvyyttä, vaikka omaa rantaa tässä kohtaa ei ole. Vesi on lähimmillään noin 35 metrin päässä tontin itärajalta.

Kiinteistörekisteriote Salmela 32 12

© MML 2024

Tilan puusto on osin männyn taimikkoa ja osin koivuvaltaista nuorta kasvatusmetsää. Puuston määrä on noin 25 m3 ja hyvä polttopuumetsä.

Tila myydään hintapyynnöllä 19.900 €. Ostaja maksaa lisäksi 3 %:n varainsiirtoveron, kaupanvahvistuksen 138 € ja lainhuudonhankintakulut.

Tee tarjous Kokkola Ullava Korvenlahti AO tontista alla olevalla lomakkeella

Korsnäs tontti ja niitty / tomt och äng

Korsnäs tontti ja niitty / tomt och äng

Korsnäs Molpe Fladan tontti ja niittyalue

Osoitteen Flatgrundsvägen 30-32 kohdalla noin 1,3 ha-1,44 määräala maa- ja metsätilasta Rosvik 280-405-27-0. Kohde sijaitsee Vaasan eteläpuolella Korsnäsin kunnassa Moikipään (Molpen) kylässä.

Tieltä meren suuntaan ulottuva pitkä kapea palsta on keskiosassa vanhaa viljelemätöntä peltoa noin 0,9 ha oheisten kuvien mukaisesti. Palstan päässä on vuonna 2020 istutettua kuusen taimikkoa lehtomaisella maapohjalla 0,2 ha. Tien ja pellon välissä on lehtomaisen kankaan metsää 0,2 ha.  Palsta toimii sekä maa- ja metsäpastana että potentiaalisena rakennuspaikkana valmiine sähkö- ja vesiliittymineen (Molbe Vatten Ab:n vesiliittymä). Myös jätevesi viemäri menee tienvarressa.

Tienvarressa on purukuntoiset rakennukset noin 0,1 ha rakennuspaikka-alueella (kuvan keskellä talo pääty tielle  ja ulkorakennus), mutta niillä ei ole taloudellista arvoa ja omistajat saavat ne halutessaan purkaa. Kiinteistövero maapohjalle ja rakennuksille on yhteensä verotusarvona 1968,63 € ja veron määrä 21,51 €/v (rakennus käyttökelvoton verotusarvolla 519,63). Jos et halua purkukuntoisia rakennuksia, niin tarjoa vain tontista ja niittyalueesta/metsästä.

Kaavatieto

Kiinteistorekisteriote Rosvik

Määräalan alueella on 31.7.2004 voimaan tullut yleiskaava. Sen mukaan tienvarsi kuuluu AP-alueeseen ja pelto ja sen päässä oleva metsäkuvio M-2 alueeseen. Palsta kuuluu myös kahden ME alueen sv-alueeseen alla näkyvän kaavakarttaotteen mukaisesti. AP-2 on erillispientalojen asuinalue, missä saa rakentaa pientalot alla olevan kaavaselosteen mukaisesti. E-luku on 0,1 tässä paikassa eli rakennusoikeutta on hyvin. Lisätietoja Korsäsin kunta tekninen toimisto.

yleiskaavakarttaote moikipaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

© MML 2024

Adressen Flatgrundsvägen 30-32, en fastighetsdel på cirka 1,3 ha-1,44 från jord- och skogsfastigheten Rosvik 280-405-27-0. Objektet ligger söder om Vasa i kommunen Korsnäs, i byn  Molpe (Moikpää).

Den långa smala remsan som sträcker sig från vägen mot havet består i mitten av gammal oodlad åkermark på ungefär 0,9 ha enligt de bifogade bilderna. I änden av remsan finns granplantage planterat år 2020 på en lövskogsliknande mark på 0,2 ha. Mellan vägen och åkern finns skog på lövskogsliknande sandmark på 0,2 ha. Remsan fungerar både som jord- och skogsfastighet samt potentiell byggplats med färdiga el- och vattenanslutningar (vattenanslutning från Molbe Vatten Ab). Även avloppsvattenledningen går längs vägen.

Vid vägkanten finns byggnader i rivningsbart skick på ungefär 0,1 ha byggnadsplats (i bilden mitt huset med gaveln mot vägen och en uthusbyggnad), men de har inget ekonomiskt värde och ägarna får riva dem om de så önskar. Fastighetsskatten för marken och byggnaderna är totalt en taxeringsvärde på 1968,63 € och skattebeloppet är 21,51 €/år (byggnaden är obrukbar med ett taxeringsvärde på 519,63). Om du inte vill ha de rivningsbara byggnaderna, så ge ett anbud endast för tomten och ängs-/skogsområdet.

På fastighetsdelen har en detaljplan trätt i kraft den 31.7.2004. Enligt den tillhör vägkanten AP-området och åkern samt skogen i dess ände tillhör M-2 området. Fastighetsdelen ingår också i två ME-områdens sv-område enligt den bifogade planutdraget. AP-2 är ett område för fristående småhus där det är tillåtet att bygga enligt den bifogade planbeskrivningen. Byggrätten är 0,1 på denna plats, vilket innebär goda byggrätter. För mer information, kontakta Korsnäs kommuns tekniska kontor.

Tee tarjous Korsnäs Molpe rakennuspaikkamääräalasta ja niitystä alla olevalla lomakkeella 

Perho rakennuspaikka Komanne Sienimaa

Perho rakennuspaikka Komanne Sienimaa

ranta järven suunnasta

Perho rakennuspaikka järven rannalla

Hietaniementieltä oikealle kääntyvän Pääahontie 184 kohdalla vapaa rantarakennuspaikka Komanne -järven rannalla. Määräala on pinta-alaltaan 5000 m2 ja rajoittuu Pääahontien jatkeena olevan rakennetun tieuran ja rantaviivan väliin alla olevan kartan ja kaavakartan mukaisesti.

© MML 2024

Määräala myydään hintapyynnöllä 8.000 €.  Lisäksi ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 138 € ja lainhuudon hankkimisen kulut ja maksaa 3 %:n varainsiirtoveron sekä määräalan lohkomiskulut MML:n hinnaston mukaan

Rantayleiskaavassa määräalan alueella on uusi punaisella merkitty rakennuspaikka vasemmalla olevan mustalla merkityn rakennetun rantarakennuspaikan oikealla puolella. Kaavamerkintä on RA 4 eli myynnissä olevan oikealla puolella Sienimaalla on vielä kaksi uutta kaavanmukaista rakennuspaikkaa. Määräalat ovat isoja vähintään 0,5 ha suuruisia ja suojaisia tontteja, joilla rakennusoikeus on enintään 160 k-m2 alla olevan kaavaotteen mukaisesti.

kaavakartta-komanne

kaavamerkinta

Perho asuin ja vapaa-ajan kuntana

Perhon kunta tarjoaa rauhallisen ja turvallisen ympäristön, jossa luonto on lähellä. Kunnan palvelut ovat kattavat ja helposti saavutettavissa. Lisäksi Perho on aktiivinen ja yhteisöllinen kunta, jossa järjestetään paljon tapahtumia ja toimintaa kaikenikäisille.  Perho on viehättävä ja aktiivinen maaseutukunta Keski-Pohjanmaalla. Se tarjoaa asukkailleen monipuoliset palvelut, kuten koulutusmahdollisuudet, terveydenhuollon, kirjaston ja liikuntamahdollisuudet. Perho on tunnettu myös vireästä yrittäjyydestä ja monipuolisesta tapahtumatarjonnasta. Kunta panostaa erityisesti viihtyisään ja turvalliseen asuinympäristöön. Luonto on lähellä, ja alueella on erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun, metsästykseen, kalastukseen ja marjastukseen. Perho on myös tunnettu matkailukohde, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa.

Lue lisää kunnasta

Tee tarjous Pääahontie 184 69950 Perho vapaa-ajan rantarakennuspaikasta 0,5 ha määräalana alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla.