Kaustinen, 2 entistä turvetuotantoaluetta, yht. 100 ha

Kaustinen, 2 entistä turvetuotantoaluetta, yht. 100 ha

turvetuotantoaluetta

Kaustinen, kaksi entistä turvetuotantoaluetta

Kaustisen Hoikkanevalla Rikastetien varrella myynnissä kaksi vierekkäistä tilaa, mitkä entistä turvetuotantoaluetta ja joiden turvatuotanto on loppunut 2024. Suurempi tila Metsola 236-401-19-186 on pinta-alaltaan kiinteistörekisteriotteen mukaan 75,49 ha ja pienempi tila Asuntola  236-401-19-85 puolestaan 24,69 ha. Tilalla Metsola metsätalousmaata noin 46 ha, osittain taimettunutta entistä turvetuotantoaluetta 11,5 ha ja noin 18 ha osin veden peittämää entistä turvetuotantoaluetta. Tilalla Asuntola metsätalousmaata noin 18,8 ha ja entistä turvetuotantoaluetta noin 4,5 ha. Molempien tilojen metsämaat pääasiassa avohakattuja, säästöpuuryhmiä jätetty siemenpuiksi. Hyvät tieyhteys. Tilojen alueella ei ole kaavaa. Tiloihin kuuluu osuudet yhteisiin alueisiin ja erityisiin etuuksiin kiinteistörekisteriotteiden mukaisesti. Tilat ovat malminetsintäaluetta. Tilat on vuokrattu Valorem Energies Finland Oy:lle 12.12.2023 alkaen 50 vuoden ajaksi aurinkovoimapuistoa varten, mutta hankkeen toteutuminen on tämän hetkisen tiedon valossa epävarmaa.

Kiinteistörekisteriote Metsola  Karttaote Metsola    Kiinteistörekisteriote Asuntola  Karttaote Asuntola

 

 

Mahdolliset käyttökohteet

Nämä tilat sopivat esimerkiksi turvetuotannon aloittamista/jatkamista varten, pellonraivaukseen, kosteikon perustamiseen ja metsätalouden harjoittamista varten. Turvetuotanto olisi lupien saannin jälkeen mahdollista käynnistää nopeastikin. Pellonraivaukseen soveltuvaa aluetta on n. 30 ha. Alueella on hyvät vesivarat, joten kosteikon perustaminen olisi helppoa. Luonnollisesti myös metsätalouden harjoittaminen tiloilla onnistuisi ja myyjä on valmis neuvottelemaan uudistamiskustannusten jakautumisesta ostajan ja myyjän välillä.

 

 

 

Tilat myydään tarjouskaupalla. Tee ostotarjous alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla. Voit tarjota myös vain jommasta kummasta tilasta tai määräalasta, esimerkiksi joko pelkästään ennallistamiseen sopivasta alueesta tai tilojen metsämaasta. Yksilöi mitä aluetta tarjouksesi koskee. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen, 3 %:n varainsiirtoveron, mahdolliset lohkomiskulut ja lainhuudon hankintakulut.

Kalajoki 3 ha peltoa

Kalajoki 3 ha peltoa

Kalajoki 3 ha peltoa

Myynnissä olevaan metsätilaan Väliverronen  208-415-6-97 sisältyy noin 3 ha peltoa. Pellot voidaan myydä erikseen määräalana. Suurin 1,94 ha pelto sijaitsee sijaitsee palstalla 6:97/3. Palstalla 6:97/2 on peltoa 0,65 ha (0,32 ha ja 0,33 ha) ja 6:97/1 on oma erillinen 0,45 ha peltopalsta. Kaikilla peltolohkoilla on täydet korvauskelpoisuudet. Peltolohkot 20807485-15 (1,96 ha), 20807857-96 (0,32 ha) 20807858-00 (0,33 ha) on vuokrattu 10.5.2027 asti. Vuokralainen voi luopua vuokrauksesta, jos pellot myydään. Kiinteistörekisteriotteen mukaan tilan alueella ei ole kaavaa. Tilan rasitustodistus on ns. puhdas.

Kiinteistörekisteriote    Karttaote

 

 

Lähialueella on tehty 2020-luvulla 17 peltokauppaa, joiden hehtaarihinnat ovat vaihdelleet 2860 ja 10050 euron välillä, keskiarvon ollessa 6690 €/ha.

 

 

Tee tarjous Kalajoen Rautiossa sijaitsevan tilan Väliverronen 6:97 pelloista alla olevalla lomakkeella. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €,  3 %:n varainsiirtoveron, lohkomiskulut ja  lainhuudon hankintakulut. Tarjousten eräpäivä on 27.5.

Kaustinen, rivitalokolmio 69,4 m2

Kaustinen, rivitalokolmio 69,4 m2

 

Hyväkuntoinen rivitalokolmio, Visatie 11, Kaustinen

Kaustisella keskustan läheisyydessä myynnissä hyväkuntoinen rivitalokolmio yhdessä tasossa. Asunnon pinta-ala 69,4 m², rakennusvuosi 1971 Toimiva pohjaratkaisu takaa tehokkaan tilankäytön ja arjen sujuvuuden. Asunto on hiljattain remontoitu, ja pinnat ovat hyvässä kunnossa – muuttamaan pääset ilman remonttihuolia.

Lämmitysmuotona on edullinen maalämpö, joka sisältyy yhtiövastikkeeseen. Taloyhtiön asukkaiden käytössä ovat sauna edullisella kuukausimaksulla sekä kuivaustupa. Asunnolle kuuluu kaksi autopaikkaa, joista toinen on katettu. Katettu terassi avautuu kaakkoon.

Kaustisen keskustan palvelut ja koulut sijaitsevat reilun kilometrin etäisyydellä. Taloyhtiö on hyvin hoidettu, ja viimeisimpinä suurempina töinä on toteutettu kattavat salaoja- ja sadevesijärjestelmien uusinnat. Lähivuosille ei ole tiedossa merkittäviä korjaus- tai remonttitarpeita. Huoltoyhtiö vastaa lumitöistä ja tavanomaisista kiinteistönhoitotöistä. Tästä huolimatta yhtiövastike on vain 235,96 €/kk. Pääomavastike 130,58 €/kk, vesimaksu 18 €/hlö/kk, autopaikkamaksu 2 €/kk.

Asunto on tällä hetkellä vuokrattu toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella. Vuokra on 715 €/kk + vesi- ja käyttömaksut, joten kohde soveltuu erinomaisesti myös sijoittajalle.

Lue lisää Etuoven esitteestä.

 

Hintapyyntö 105000 €

Hintapyyntö 105000 euroa, voit tarjota enemmän tai vähemmän. Tee tarjous tästä Kaustinen Visatie 11 kolmiosta alla olevalla lomakkeella. Voit tilata lomakkeella myös näytön.

Kaustisen keskusta asuinpaikkana

Kaustinen, Keski-Pohjanmaalla sijaitseva kunta, tarjoaa asukkailleen monipuolisen ja elinvoimaisen ympäristön, jossa yhdistyvät keskeinen sijainti, pitkä kulttuuriperinne, Nikulan ravikeskus ja nyt myös Keliber Oy:n kaivostoiminnan tuomat uudet mahdollisuudet. Tässä tarkempi katsaus Kaustisen vetovoimatekijöihin:

  1. Keskustassa asuminen: Kaustisen keskusta tarjoaa viihtyisän ja palvelurikkaan asuinympäristön. Keskustan alueelta löytyvät kaikki peruspalvelut, kuten kaupat, koulut, ravintolat, urheilutalo, festivaaliareena, musiikkilukio ja päiväkodit, kävelyetäisyydellä. Keskustan läheisyys ja sen tarjoamat mukavuudet tekevät arjesta sujuvaa ja miellyttävää.
  2. Kansanmusiikki ja Nikulan ravikeskus: Kaustinen on tunnettu kansanmusiikkipääkaupunkina, ja sen vuosittaiset kansanmusiikkijuhlat ovat valtakunnallisesti merkittävä tapahtuma. Lisäksi Nikulan ravikeskus tuo alueelle hevosurheilun ja vapaa-ajan toimintaa, mikä lisää alueen houkuttelevuutta.
  3. Keliber Oy:n kaivostoiminta: Uusi merkittävä taloudellinen ja työllistävä tekijä alueella on Keliber Oy:n kaivostoiminta. Tämä luo Kaustiselle ja sen ympäristökunnille uusia työpaikkoja ja taloudellista kasvua, mikä voi houkutella uusia asukkaita ja sijoittajia alueelle.
  4. Luonto ja ulkoilumahdollisuudet: Kaustisen ympäristö tarjoaa kauniita luontomaisemia ja monipuolisia mahdollisuuksia ulkoiluun ja vapaa-ajan viettoon. Kallion maasto, alueen luontopolut, pyöräilyreitit ja hiihtoladut tarjoavat erinomaiset puitteet luonnossa liikkumiseen.
  5. Elinvoimainen yhteisö: Kaustinen on tunnettu vahvasta yhteisöllisyydestään ja aktiivisesta kulttuurielämästään. Kunta panostaa asukkaidensa hyvinvointiin ja tarjoaa monipuolisia tapahtumia ja aktiviteetteja.
  6. Sijainti ja liikenneyhteydet: Kaustinen sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella, mikä tekee siitä helposti saavutettavan ja yhdistää sen sujuvasti lähialueiden kaupunkeihin ja palveluihin.

Kaustinen tarjoaa asukkailleen ainutlaatuisen yhdistelmän kulttuuria, luontoa ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia suurteollisuushankkeiden kuten  kaivostoiminnan myötä. Keskustan asuminen yhdistettynä alueen kasvavaan taloudelliseen aktiivisuuteen tekee Kaustisesta houkuttelevan vaihtoehdon asumispaikkana niin perheille, työntekijöille kuin sijoittajillekin.

Perho huvila Perhonjoen rannalla

Perho huvila Perhonjoen rannalla

Tapionkangas

Huvilaelämää Perhonjoen rannassa – Haukantie 10 vapaa-ajan asunto 

Tervetuloa rauhan tyyssijaan Perhonjoen rantamaisemiin! Tämä tunnelmallinen sähköistetty huvila tarjoaa aidon mökkikokemuksen luonnon keskellä, vain pienen ajomatkan päässä palveluista. Kiinteistö sijaitsee omalla 2000 m² tontilla, jossa rantaviivaa on noin 41 metriä – täydellinen paikka aamu-uinnille, kalastukselle tai hiljentymiselle veden äärellä.

Vuonna 1989 valmistunut höylähirsinen mökki on rakennettu betonilaatalle ja tarjoaa noin 34 m² asuinpinta-alaa: tupakeittiö ja kaksi huonetta palvelevat niin perheen mökkeilytarpeita kuin pariskunnan tai yksin lomailijan toiveita. Terassikuisti avautuu etelään päin, tarjoten aurinkoisen istuskelupaikan. Terassilla on lisäksi pieni kylmä varasto.

Painovoimainen ilmanvaihto ja puulämmitys (kamina + hella) tuovat mökkitunnelmaa, ja tarvittaessa lämpöä antaa kiinteät sähköpatterit. Mökissä on siis sähköiset mukavuudet: jääkaappi, sähköliesi ja mikroaaltouuni. Vesi- ja viemäriliittymiä ei ole, mutta kunnan vesijohto kulkee aivan tontin vierestä. Liittyminen siihen maksaisi Perhon kunnan sivujen mukaan noin 2153 €. Ulkohuussi sijaitsee pihan talousrakennuksessa, mutta ei ole ns. kompostoiva.

Tämä kohde on oiva valinta rauhaa rakastavalle – tule ja ihastu!  Kivikankaan kylä on aktiivinen ja perinteikäs kyläyhteisö, jossa järjestetään monenlaista toimintaa ympäri vuoden.


Perustiedot

  • Sijainti: Haukantie 10, 69910 Kivikangas, Perho, Karttaote Tenhola

  • Kiinteistötunnus: 584-401-1-62  Tenhola kiinteistorekisteriote

  • Kiinteistörekisteriotteen mukaan tieoikeus (000-2006-K40065), leveys 4 m.
  • Tontin koko: 0,2000 ha (oma tontti)

  • Ei kiinnityksiä  Tenhola rasitustodistus
  • Rantaviivaa: n. 41 metriä Perhonjoen rannassa

  • Rakennusvuosi: 1989

  • Asuinpinta-ala: 34 m² ; kerrosala 38m² , terassi 9 m², terassivarasto 1 m²

  • Huoneet: Tupakeittiö + 2 huonetta

  • Kunto: Tyydyttävä

  • Rakennusmateriaali: Höylähirsi / puu

  • Kattomuoto ja kate: Harjakatto, pelti

  • Vapautuminen heti kauppahinnan maksun jälkeen

Tekniset tiedot ja varustelu

  • Lämmitys: Kamina, puuhella, sähköpatterit

  • Ilmanvaihto: Painovoimainen

  • Sähköliittymä: On

  • Vesiliittymä: Ei, mutta kunnan vesijohto tontin vieressä
    Kunnan sähköpostin mukaan: ”Liittymismaksu on 1715 € + alv. 25,5 %.”

  • Kun kantovesi niin harmaat vedet voidaan
    imeyttää maaperään (saunakaivo tai vastaava) mutta vähintään 20 m vesistöstä.
  • Ei energiatodistusvelvollisuutta
  • Viemäri: Ei, ulkohuussi piharakennuksessa

  • Keittiövarustus: Jääkaappi, sähköliesi, mikroaaltouuni

  • Lattia: Lankkulattia,  lakattua lankkua

  • Sisäkatto: Paneloitu, keittiön katossa kosteusjälki

  • Ei voimassa olevaa kaavaa, lisärakentaminen Perhon kunnan rakennusjärjestyksen mukaisesti

Lisätietoa ja esittelyt

📞 Manu Purola, LKV, MMK
Keski-Pohjanmaan Metsämarkkinointi Oy
0400 5644 33

 Hintapyyntö19 900 €

Vapaa-ajan jokirantatila Tenhola rakennuksineen myydään valmiiksi kalustettuna irtaimistoineen ja kalustoineen hintapyynnöllä 19.900 €. Voit tarjota enemmän tai vähemmän. Katso kuvat ja video ja jätä ostotarjous.  Kiinteistövero oli vuonna 2025 234 €, ei tiemaksuja ja sähköliittymästä perusmaksut plus kulutuksen mukaiset maksut.
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi 3 %:n varainsiirtoveron, kaupanvahvistuksen 143 € ja lainhuutokulut MML:n hinnaston mukaan.

 

Tee tarjous tästä Perho Kivikangas Tenhola jokirantapaikasta alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla.  Kauppahinnan lisäksi ostaja maksaa 3 %:n varainsiirtoveronkaupanvahvistuksen 143 € ja lainhuudon hankinnan kulut. Tarjottu 22.2 10.000 €

Perhon Kivikankaalla – aitoa mökkielämää Perhonjoen rannalla

Tervetuloa Perhon Kivikankaalle, rauhan tyyssijaan keskelle Keski-Pohjanmaan metsää, jossa luonto on läsnä joka askeleella. Täällä, Perhonjoen kirkasvetisessä syleilyssä, sijaitsee pieni, perinteinen vapaa-ajan paikka, joka tarjoaa täydelliset puitteet sinulle, joka etsit yksinkertaista, aitoa ja sähköttömän mökkielämän rauhaa.


Perhonjoki – kalastajan ja luonnonystävän helmi

Kohde sijaitsee suoraan Perhonjoen rannassa, joka on tunnettu puhtaasta vedestään, taimenkannoistaan ja luonnontilaisuudestaan. Joki tarjoaa mahdollisuuden:

  • Kalastukseen – mm. harjus, taimen ja ahven

  • Uimiseen ja vesien äärellä rentoutumiseen

  • Luonnon tarkkailuun – erityisesti linnuston osalta

Joen ääni, veden solina ja metsän rauha luovat ympäristön, jossa arjen stressi jää taka-alalle.


Kivikangas – yksityinen sijainti, silti saavutettavissa

Kivikangas on harvaan asuttu alue, jossa nautit täydellisestä yksityisyydestä. Tie vie suoraan mökin pihaan saakka, ja lähimmät palvelut löytyvät Perhon kirkonkylältä noin 15 km päästä. Matka onnistuu helposti autolla ympäri vuoden.

Täällä voit:

  • Kalastaa suoraan omalta rantakaistaleelta

  • Nukkua ilman valosaastetta

  • Herätä luonnon ääniin – ei liikenteeseen


Yhteenveto – paluu olennaiseen

Perhonjoen rannassa – oma rantaviiva ja vesiyhteys
Rauhallinen ja yksityinen sijainti 
Täydellinen valinta sinulle, joka kaipaat irtiottoa ja aitoa mökkielämää
Sopii erähenkiselle, kalastajalle, luonnonystävälle tai omavaraisuudesta haaveilevalle


Tämä ei ole huvila – tämä on paluu perusasioihin. Jos etsit paikkaa, jossa voit olla rauhassa, kuunnella joen ääntä ja elää luonnon tahdissa, tämä Perhonjoen rannan pieni mökkikeidas on juuri sinua varten.

KANNUS, Märsyläntie 309 okt 119/168 m2

KANNUS, Märsyläntie 309 okt 119/168 m2

Tervetuloa tutustumaan 1970-luvun remontoituun omakotitaloon Kannuksen Hannilla. Märsyläntien varrella paikalla rakennettu, puurunkoinen koti tarjoaa neljä huonetta olohuoneen ja keittiön lisäksi  sekä oman saunaosaston, varaston ja tilavan autotallin. Rauhallinen sijainti maaseudun maisemissa, silti vain noin 13 km Kannuksen keskustasta kestopäällysteistä tietä, tekee tästä toimivan kodin. Himangan keskustaan on noin 16 km ja Kalajoen keskustaan 38 km.

Perustiedot

  • Osoite: Märsyläntie 309, 69100 Kannus

  • Valmistuminen: 1973, puurakenteinen, paikalla tehty, remontit 1996 ja 2018

  • Asuinpinta-ala: 119 m² • Saunaosasto: 19 m² • Varasto: 5,5 m² • Autotalli: 23,5 m²

  • Kerrosala: 168 m²

  • Huonejärjestys: Oh + k + 4h + wc + s + ph + pukuh + vaateh + varasto + autotalli

Sijainti ja tontti

  • Rauhallinen sijainti Märsylän kylällä, noin 13 km keskustan palveluista

  • Tontti: määräala 2872 m² , tilasta Tuomela 217-402-10-19  lopullinen pinta-ala määräytyy lohkomistoimituksessa


Rakennus ja talotekniikka

  • Puurunkoinen, lautavuorinen talo

  • Perustus: reunavahvistettu laatta

  • Katto: alun perin tasakatto/huopa, muutettu 1996 harjakatoksi, katteena pelti
  • Lämmitys: sähkö – lämpöpumppu ja sähköpatterit / kosteissa tiloissa lattialämmitys

  • Takka: varaava NunnaUuni olohuoneessa

  • Sähkölattialämmitys: pesuhuone, sauna, WC

  • Ilmanvaihto: painovoimainen

  • Lämminvesivaraaja: Jäspi

  • Liittymät: Kunnan vesi ja Korpelan Voiman sähkö siirtyvät

Pinnat ja varusteet

  • Olohuone: laminaatti, tapetti, lautakatto

  • Keittiö & makuuhuoneet: muovimatto, maalattu lastulevy, levykatto

  • Keittiö: jääkaappi/pakastin, sähköliesi, asianpesukone, liesituuletin hormiin,  laminaattitaso

  • Sauna: laattalattia, paneeliseinät ja -katto, sähkökiuas

  • Pesuhuone: laatta lattia & seinät, paneelikatto

  • WC: laattalattia, puolilaatta + levy seinissä, levykatto

  • Mukana: sälekaihtimet ja verhotangot

Kustannukset ja remontit

  • Käyttövesiputket uusittu (pintavetona): 2018

  • Kiinteistövero 2025: 269,90 €

  • Sähkö (12 kk): 2 915 € (talo ollut ~4 v tyhjillään, peruslämpö 15 °C)

  • Energiatodistus: ei lain vaatimaan energiatodistusta (kevennetty menettely mahdollinen talon hinnan takia)

Kaavoitus ja rakennusoikeus

  • Alueella ei kaavaa → noudatetaan Kannuksen rakennusjärjestystä

  • Rakennusoikeus: yhteenlaskettu kerrosala enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin aina vähintään 250 m² ja enintään 400 m².

  • Tällä noin 2872 m² määräalalla laskennallinen enimmäiskerrosala on noin 287 m². Rakentaminen ja laajentaminen edellyttää aina rakentamisluvan.

  • Määräalan rajaus ilmenee alla olevasta kartasta, ja lopullinen pinta-ala määräytyy lohkomistoimituksessa.

Hinta

Tee ostotarjous tästä omakotitalosta Kannus Hanni Märsyläntie 309  alla olevalla lomakkeella, voit tilata sillä myös näytön.  

Lisätiedot ja myynti LKV Manu Purola 0400564433 

 

Kaustinen, kerrostalokolmio

Kaustinen, kerrostalokolmio

Kaustintie 2 as 11, Kaustinen, kolmio 3h+k 76m²

Myyntihinta 89.000 €

Kaustisen keskustassa, Säästöpankin yläpuolella, myynnissä hyväkuntoinen ja valmiiksi vuokrattu kolmio, joka tarjoaa sekä viihtyisän asumisen että vakaan sijoitustuoton. Huoneisto sijaitsee toisessa kerroksessa, ja sen yhteydessä on autopaikka etupihalla (1. paikka vasemmalla).

Kohteen tiedot

Osoite: Kaustintie 2 A 11, 69600 Kaustinen
Huoneistoselitelmä: 3h + k
Pinta-ala: 76 m²
Kerros: 2 / 2
Velaton hinta: 89 000 €
Yhtiövastike: hoitovastike 253,08 €/kk (1.7.2025 alkaen), rahoitusvastike 0 €
Vuokra: 1.4.2024 alkaen 625 €/kk (sis. vesimaksun, saunan ja autopaikan, toistaiseksi voimassaoleva, sidottu elinkustannusindeksiin)
Lämmitys: Kaukolämpö
Ilmanvaihto: Koneellinen, asuntokohtainen jäähdytys

Asunnon kuvaus:

Huoneisto on siistikuntoinen ja hyvin pidetty, pintamateriaalit ovat neutraalit ja helppohoitoiset.

Seinäpinnat maalatut

Lattiassa muovimatto

Pesuhuoneessa laatat lattiassa ja seinissä

Keittiön varustelu: sähköliesi, liesituuletin, jääkaappi, astianpesukone (2021).

Asunnossa tehdyt parannukset:

2006 Eteisen ja keittiön kalusteet uusittu

2016 Jääviileäkaappi uusittu

2018 Uusi hella

2021 Astianpesukone uusittu

2025 Viemärit sukitettu

Taloyhtiö

Nimi: Kiinteistö Oy Kaustisen Säästökeskus (Y-tunnus 1008649-3)
Rakennusvuosi: 1968
Tontti: Oma, 862 m² (kiinteistötunnus 236-401-15-384)
Rakennus: 2-kerroksinen, 4 asuntoa ja 4 liiketilaa
Lämmitys: Kaukolämpö
Yhteiset tilat: sauna, pesuhuone, kerhotila, varasto, valokaapeli (Kasenet Oy)
Autopaikat: 8 kpl (4 lämpöpistokkeellista)
Isännöitsijä: Brigitta Kaipio, Rihikuja 1, 68600 Pietarsaari

Tehdyt korjaukset ja parannukset:

1998 LVI-saneeraus

2003 Vesikaton muutos, julkisivukorjaukset, ikkunat uusittu

2004 Salaojitus ja sokkelin vesieristys

2005 Kylpyhuoneremontit huoneistoihin

2025 Viemärien sukitus (Säästöpankki remontoi omat tilansa)

Huom:  Vanhoissa taloissa pinta-ala voi poiketa yhtiöjärjestyksen ja isännöitsijäntodistuksen mukaisesta lattiapinta-alasta. Pinta-ala perustuu yhtiöjärjestykseen ja isännöitsijän todistukseen. Yhtiöllä ei ole lainmukaista energiatodistusta.

Tulevista korjauksista ei ole tietoa isännöitsijän todistuksen perusteella.

Sijoitusnäkökulma

Huoneisto on valmiiksi vuokrattu (toistaiseksi voimassa oleva) ja tuottaa vuokraa 625 €/kk (1.4.2024 alkaen sidottu elinkustannusindeksiin 1/2024 pl 2322), mikä tarkoittaa varsin hyvää bruttovuokratuottoa ennen vastikkeita. Kaukolämpö, tehdyt remontit ja viimeisimpänä viemärien sukitus sekä  keskeinen sijainti tekevät kohteesta riskitasoltaan maltillisen sijoituskohteen, joka tarjoaa vakaata kassavirtaa ja vähäisiä yllätyskuluja. Säästöpankki isoin omistaja 76,33 % osuudella maksoi itse oman pankin sisätilojen uudistuksen.  j 

Lisätiedot ja esittelyt

Lisätiedot tarjouksen tekijöille kuten mm isännöitsijän todistus, tilinpäätös 2024, talousarvio 2025 toimitetaan  pyynnöstä mmoy@anvianet.fi tai sovitusti paikan päällä näytöllä.  Ostaja maksaa varainsiirtoveron 1,5 %.

📍 Kaustintie 2 A 11, Kaustinen
💰 Hinta: 89 000 €
📏 Pinta-ala: 76 m²
🏠 Kunto: Hyvä
🔑 Myydään vuokrattuna

Tee tarjous tästä Kaustinen Kaustintie 2 as 11 osakehuoneistosta alla olevalla lomakkeella. Voit tilata myös näytön.

Kaustisen keskusta asuinpaikkana

Kaustinen, Keski-Pohjanmaalla sijaitseva kunta, tarjoaa asukkailleen monipuolisen ja elinvoimaisen ympäristön, jossa yhdistyvät keskeinen sijainti, pitkä kulttuuriperinne, Nikulan ravikeskus ja nyt myös Keliber Oy:n kaivostoiminnan tuomat uudet mahdollisuudet. Tässä tarkempi katsaus Kaustisen vetovoimatekijöihin:

  1. Keskustassa Asuminen: Kaustisen keskusta tarjoaa viihtyisän ja palvelurikkaan asuinympäristön. Keskustan alueelta löytyvät kaikki peruspalvelut, kuten kaupat, koulut, ravintolat, urheilutalo, festivaaliareena, musiikkilukio ja päiväkodit, kävelyetäisyydellä. Keskustan läheisyys ja sen tarjoamat mukavuudet tekevät arjesta sujuvaa ja miellyttävää.
  2. Kansanmusiikki ja Nikulan Ravikeskus: Kaustinen on tunnettu kansanmusiikkipääkaupunkina, ja sen vuosittaiset kansanmusiikkijuhlat ovat valtakunnallisesti merkittävä tapahtuma. Lisäksi Nikulan ravikeskus tuo alueelle hevosurheilun ja vapaa-ajan toimintaa, mikä lisää alueen houkuttelevuutta.
  3. Keliber Oy:n Kaivostoiminta: Uusi merkittävä taloudellinen ja työllistävä tekijä alueella on Keliber Oy:n kaivostoiminta. Tämä luo Kaustiselle ja sen ympäristökunnille uusia työpaikkoja ja taloudellista kasvua, mikä voi houkutella uusia asukkaita ja sijoittajia alueelle.
  4. Luonto ja Ulkoilumahdollisuudet: Kaustisen ympäristö tarjoaa kauniita luontomaisemia ja monipuolisia mahdollisuuksia ulkoiluun ja vapaa-ajan viettoon. Kallion maasto, alueen luontopolut, pyöräilyreitit ja hiihtoladut tarjoavat erinomaiset puitteet luonnossa liikkumiseen.
  5. Elinvoimainen Yhteisö: Kaustinen on tunnettu vahvasta yhteisöllisyydestään ja aktiivisesta kulttuurielämästään. Kunta panostaa asukkaidensa hyvinvointiin ja tarjoaa monipuolisia tapahtumia ja aktiviteetteja.
  6. Sijainti ja Liikenneyhteydet: Kaustinen sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella, mikä tekee siitä helposti saavutettavan ja yhdistää sen sujuvasti lähialueiden kaupunkeihin ja palveluihin.

Kaustinen tarjoaa asukkailleen ainutlaatuisen yhdistelmän kulttuuria, luontoa ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia suurteollisuushankkeiden kuten  kaivostoiminnan myötä. Keskustan asuminen yhdistettynä alueen kasvavaan taloudelliseen aktiivisuuteen tekee Kaustisesta houkuttelevan vaihtoehdon asumispaikkana niin perheille, työntekijöille kuin sijoittajillekin.

Kalajoki 1,6 ha peltoa

Kalajoki 1,6 ha peltoa

Rautiossa

Kalajoki 1,63 ha peltotila

Kalajoen Rautiossa myynnissä yksipalstainen peltotila Rauhala 208-415-5-53, jolla peltomaata noin 1,32 hehtaaria, loput kuivahkon kankaan reunametsää.  Tilan tarkka pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 1,632 hehtaaria.  Kiinteistörekisteriotteen mukaan tilan alueella ei ole kaavaa. Tilan rasitustodistus on ns. puhdas. Pelto on salaojitettu ja tukikelpoista.

Gallerian ilmakuvaan pyritty piirtämään tilan rajoja suuntaa-antavasti.

 

Kiinteistörekisteriote Rauhala  Karttaote Rauhala

Rautiossa

 

Lähialueella on tehty 2020-luvulla 17 peltokauppaa, joiden hehtaarihinnat ovat vaihdelleet 2860 ja 10050 euron välillä, keskiarvon ollessa 6690 €/ha.

 

 

Tee tarjous Kalajoen Rautiossa sijaitsevasta tilasta Rauhala 208-415-5-53 alla olevalla lomakkeella. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €,  3 %:n varainsiirtoveron, ja  lainhuudon hankintakulut. Tarjousten eräpäivä on 3.3.2026.  Rautiossa peltomaata

Kalajoki 1,39 ha peltoa

Kalajoki 1,39 ha peltoa

Rautiossa

Kalajoki 1,39 ha peltoa

Kalajoen Rautiossa myynnissä yksipalstainen peltotila Pudas 208-415-5-43. Tila sijaitsee osittain Putaannevantien varrella. Tilan tarkka pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 1,394 hehtaaria. Peltomaata noin 1,3 hehtaaria, loput reunametsää ja tietä. Kiinteistörekisteriotteen mukaan tilan alueella ei ole kaavaa. Tilan rasitustodistus on ns. puhdas. Pelto on salaojitettu ja tukikelpoista.

Gallerian karttakuvaan pyritty piirtämään tilan rajoja suuntaa-antavasti.

 

Kiinteistörekisteriote Pudas    Karttaote Pudas

rautiossa

 

Lähialueella on tehty 2020-luvulla 17 peltokauppaa, joiden hehtaarihinnat ovat vaihdelleet 2860 ja 10050 euron välillä, keskiarvon ollessa 6690 €/ha.

 

 

Tee tarjous Kalajoen Rautiossa sijaitsevasta tilasta Pudas 208-415-5-43  alla olevalla lomakkeella. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €,  3 %:n varainsiirtoveron, ja  lainhuudon hankintakulut. Tarjousten eräpäivä on 3.3.2026  Rautiossa peltoa

Pudasjärvi kaksi tilaa

Pudasjärvi kaksi tilaa

Kaksi tilaa

Pudasjärven Rissasenperässä kaksi yli 4 hehtaarin tilaa

Pudasjärven Rissasenperässä myynnissä 4,3 hehtaarin tila Hyrsynlampi 615-409-4-410 ja tila 4,5 hehtaarin tila Tuohimaa 615-409-4-411. Tila Hyrsynlampi sijaitsee Kuusamontie 452 kohdalla noin 4,5 kilometrin päässä Pudasjärven keskustasta. Molemmat tilat sijaitsevat Hyrsynlammen rannalla. Molemmissa tiloissa reilu kolmasosa (noin 8000 m²) maasta kivennäismaata, jonne on vedetty tiepohjat tulevaa rakentamista varten. Loput tilojen maasta turvekangasta, suota ja vesistöä. Tilan Hyrsynlampi alueella on voimassa yleiskaava (615-14032019). Molempiin tiloihin sisältyy osuudet Pudasjärven jakokunnan yhteisiin vesialueisiin ja yhteisiin maa-alueisiin. Yhteiset alueet siirtyvät kaupassa ostajalle ja antavat oikeuden käyttää laajoja vesialueita.

PudasjärviPudasjärvi

Rakentamismahdollisuudet

Pysyvään asumiseen tarkoitetulle asuinrakennuspaikka kaava-alueen ulkopuolella: Asuinrakennuspaikalle on sallittua rakentaa yksi enintään kaksiasuntoinen asuinrakennus, sekä päärakennuksia palvelevia talousrakennuksia. Asuinrakennuksen suurin sallittu kerrosluku on kaksi. Asuinrakennuksen suurin sallittu kerrosluku ranta-alueella on I u2/3. Asuinrakennuspaikan rakennusoikeus on enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta kuitenkin enintään 1000 k-m².
Rakennusoikeus jakautuu seuraavasti:
• pysyvään asumiseen tarkoitettu yksi asuinrakennus enintään 400 k-m2
• samaan pihapiiriin ns. mummon mökki enintään 60 k-m²
Rakennuspaikan pinta-alasta saa rakentaa enintään 20 %

Loma-asumisen rakennuspaikka ranta-alueella: Loma-asumiseen tarkoitetulle rantarakennuspaikalle on sallittua rakentaa yksi (1) enintään kaksiasuntoinen vapaa-ajanasuinrakennus talousrakennuksineen. Vapaa-ajan asuinrakennuksen suurin sallittu kerrosluku on I u2/3. Lupaa edellyttävien talousrakennusten tulee olla yksikerroksisia, sopusuhtaisia ja päärakennukseen nähden alisteisia. Vesistöjen rantaan tulee jättää 15 m:n puustoinen rakentamaton rantavyöhyke. Em. rantavyöhykkeelle saa kuitenkin rakentaa yhden (1) venevajan/-katoksen, joka saa olla 1 metrin etäisyydellä rantaviivasta.
Vapaa-ajan asuinrakennuspaikan rakennusoikeus on 180 k-m².
Rakennusoikeus jakautuu seuraavasti:
• vapaa-ajanasuinrakennus (1 kpl) enintään 120 k-m2
• erillinen saunarakennus enintään 29.9 k-m2
• rakennusoikeuden lisäksi saa rakentaa yhden venekatoksen enintään 20 m2

Lähde: Pudasjärven kaupunki

 

Tilan Hyrsynlampi hintapyyntö on 10000 euroa ja tilan Tuohimaa 15000 €, voit tarjota enemmän tai vähemmän. Tee ostotarjous tästä Pudasjärven Rissasenperässä olevasta tilaparista alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla jos tarjoat vain toisesta tilasta.

Halsua, mökki 43 m2 Ahvenlammentie 60, 49000 €

Halsua, mökki 43 m2 Ahvenlammentie 60, 49000 €

Huvila ulkoa

Halsua, mökki/huvila, Ahvenlammentie 60, 49.000 €

Kauniilla paikalla kirkasvetisen hiekkapohjaisen lammen rannalla sijaitseva 2005 valmistunut hirsimökki. Mökin huoneistoala 43 m² kokonaispinta-ala 56 m² ja tilan pinta-ala 0,5 ha. Aurinkosähköt, oma kaivo, sisä-WC, vuolukivitakka. Grillikatos, laavu ja varasto pihapiirissä. Erinomainen paikka luonnonrauhasta nauttivalle ja metsästys-, kalastus- sekä retkeilyharrastuksiin.

Kuvien ja videon mukainen tunnelmallinen hirsihuvila omalla rauhallisella lammenrantatontilla etsii uusia nautiskelijoita! Ahvenlammintie 60:n pihapiiri tarjoaa erinomaiset puitteet niin rentoutumiseen kuin aktiiviseen luonnonläheiseen vapaa-aikaan.

Täällä voit nauttia täydellisestä hiljaisuudesta ja luonnonrauhasta – silti palveluiden äärelle pääset vaivattomasti: Lestijärven kirkonkylä on vain 9 km päässä ja Halsualle ajat noin 20 minuuttia ja Kokkolaan noin 100 km.

Vuonna 2005 valmistunut Kontiotuotteen hirsimökki on huolella pidetty ja varusteltu viihtyisään ympärivuotiseen käyttöön. Aurinkosähköt, oma kaivo sekä sisä-WC tuovat nykyaikaista mukavuutta mökkielämään. Sauna ja pesuhuone tuovat oivan lisän mökkiasumiseen. Vuolukivitakka ja puuhella puolestaan huolehtivat tunnelmasta ja lämmöstä. Mökin parveketta ei ole tehty eikä sinne ole ovea.

Pihapiirissä on kaikki tarpeellinen aktiiviseen lomailuun: grillikatos 2015, laavu 2012, varasto sekä koiraharrastajille koiratarha ja -vaijeri. Kohde soveltuu loistavasti metsästys- ja kalastusharrastusten tukikohdaksi — myös marjastus- ja sienestysmahdollisuudet alkavat suoraan omalta tontilta.

Tämä paikka kutsuu viihtymään — joko omaksi vapaa-ajan keitaaksi tai monipuoliseksi tukikohdaksi keskelle luontoa.

Lue lisää Etuoven esitteestä.

Kiinteistörekisteriote

 

Tee tarjous tästä Halsualla osoitteessa Ahvenlammentie 60 sijaitsevasta vapaa-ajan tilasta alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla. Myyntihinta 49000 €. 
Näyttö su 3.5 klo 14:30-15