Kokkola, metsätila 7,362 ha

Kokkola, metsätila 7,362 ha

Kokkolan Korpilahdessa

Kokkola 7,362 ha metsätila

Kokkolan Korpilahdessa, kasitien pohjoispuolella Rotebackantien varrella myynnissä 7,362 ha metsätila Pitkälahti 272-407-1-92. Kokkolan keskustasta tilalle 7 kilometriä. Tilan kasvupaikoista yli puolet tuoretta ja loput kuivahkoa kangasmaata. Tilalla monipuolinen kehitysluokkajakauma, 51 % varttunutta kasvatusmetsää, 12 % nuorta kasvatusmetsää ja 37 % varttunutta taimikkoa. 15.7.2025 tehdyn tila-arvion perusteella kokonaispuusto  626 m³, mistä 42 % tukkipuuta. Puuston keski-ikä 27 vuotta ja kasvatusmetsät pääasiassa 34 – 50-vuotiaita, joten puuston ja tukkipuun määrä tilalla kasvaa nopeasti tulevaisuudessa. Tilalla jonkun verran myrskyn kaatamia puita.

Kiinteistörekisteriotteen mukaan alueella on voimassa yleiskaavat (272-YK2019/1), (272-YK2022/1) ja Rödsö pohjoinen kaavakartan mukaan tila on M-aluetta (maa- ja metsätalousvaltainen alue), pieni osa tilan eteläkulmaa maaseutumaiseen asumiseen ja täydennysrakentamiseen soveltuvaa asutusaluetta. Tämän yleiskaavan perusteella lohkottavien uusien rakennuspaikkojen koko on vähintään 4000 m², mikä ei todennäköisesti tämän tilan kohdalla täyty. Mahdollisesta rakennusoikeudesta voi tiedustella Kokkolan rakennusvalvonnalta. Tilan mukana siirtyy kiinteistörekisteriotteelta ilmenevät osuudet yhteisiin alueisiin ja erityisiin etuuksiin. Tieoikeudet ja -rasitteet ilmenevät kartta- ja kiinteistörekisteriotteelta.

Kiinteistörekisteriote      Karttaote      Tila-arvio

Dronekuviin pyritty piirtämään suuntaa-antavasti tilan rajoja ja kuvionumeroita. Todelliset rajat ja kuvioiden sijainnit voivat poiketa kuviin piirretyistä. Maastokuvat otettu 24.2.2026.

 

 

 

 

Tarjouskauppa

Tämä Kokkolassa sijaitseva noin 7,4 ha metsätila myydään tarjouskaupalla. Suuntaa-antava lähtöhinta tila-arvion mukainen käypä arvo 44000 €, voit tarjota enemmän tai vähemmän. Tarjousten eräpäivä 7.4.2026. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä riittävän hyvä tarjous jo ennen tarjousajan päättymistä, joten tarjoamista ei kannatta jättää viime hetkeen. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta, sekä lainhuutokulut MML:n hinnaston mukaan.

 

Tee tarjous tästä Kokkolan Korpilahdessa sijaitsevasta noin 7,4 ha metsätilasta alla olevalla lomakkeella viimeistään 7.4.2026.

Ruotsalossa

Kiinnostuitko? Jätä tarjous tai kysy lisätietoja

Kokkola (Korpilahti) – metsätila 7,362 ha. Tarjouskauppa, lähtöhinta 44 000 € ja tarjousten eräpäivä 7.4.2026. Myyjä voi hyväksyä riittävän hyvän tarjouksen jo ennen eräpäivää

Kokkola, Ruotsalo metsämääräala n. 5,8 ha

Kokkola, Ruotsalo metsämääräala n. 5,8 ha

6 ha

Kokkola, Ruotsalo n. 5,8 ha metsämääräala

Kokkolan Ruotsalossa Karhulahdentie 209 kohdalla myynnissä noin 5,8 hehtaarin metsämääräala tilasta Rantapelto 272-422-3-92. Kokkolaan matkaa 11 kilometriä, ajoaika alle 15 minuuttia ja määräalalle on hyvät tieyhteydet. Määräalan pinta-ala kartasta mitattu, tarkka pinta-ala selviää lohkomistoimituksessa. Puusto mäntyvaltaista varttunutta kasvatusmetsää, tukkipuun määrä lisääntyy nopeasti puuston järeytyessä lähitulevaisuudessa ja maapohjat kuivahkoa kivennäismaata, joten kunnostusojituksista ei tarvitse huolehtia. Harvennushakkuut mahdollisia lähivuosina. Kiinteistörekisteriotteen mukaan alueella on voimassa yleiskaava (272-YK2022/1). Määräala ei saa osuuksia yhteisiin alueisiin ja erityisiin etuuksiin, vaan ne jäävät kantatilaan.

Dronekuvaan pyritty piirtämään suuntaa-antavasti tilan rajoja ja kuvionumeroita. Todelliset rajat voivat poiketa kuvaan piirretystä.

Kiinteistörekisteriote

6 ha

 

 

Tila-/metsäarvio

15.12.2025 tehdyn tila-arvion perusteella puuston kokonaismäärä on noin 905 m³, mistä noin 23 % tukkipuuta. Tilan puuston hakkuuarvo 29484 €, nuorten metsien odotusarvolisää 4924 €, metsämaan arvo 1635 € ja metsän käypä arvo -17 % arvon korjauksella noin 30000 €.

Tila-arvio Rantapelto (osa)

 

Tarjouskauppa

Tämä Ruotsalossa sijaitseva noin 5,8 ha metsämääräala myydään tarjouskaupalla. Suuntaa-antava lähtöhinta tila-arvion mukainen käypä arvo 30000 €, voit tarjota enemmän tai vähemmän. Tarjousten eräpäivä 25.3.2026. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä riittävän hyvä tarjous jo ennen tarjousajan päättymistä. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta, lohkomiskulut  sekä lainhuutokulut MML:n hinnaston mukaan.

 

Tee tarjous tästä Kokkolan Ruotsalossa sijaitsevasta noin 5,8 ha metsämääräalasta alla olevalla lomakkeella viimeistään 25.3.2026.

Ruotsalossa

Miksi ostaa tämä metsämääräala?

Puuston laatu ja kassavirta

  • Mänty kuivahkolla kivennäismaalla tuottaa yleensä hyvälaatuista tukkipuuta → korkea markkina-arvo.

  • Varttunut kasvatusmetsä mahdollistaa:

    • harvennushakkuun lähivuosina → nopea kassavirta

    • kohtuullisen aikataulun päätehakkuulle ilman pitkää odotusta


Vakaa ja inflaatiosuojattu sijoitus

  • Metsä tarjoaa reaaliomaisuuteen perustuvan sijoituksen, joka:

    • säilyttää arvonsa inflaatiossa

    • ei ole riippuvainen pörssiheilahteluista

  • 5,8 ha on hallittava koko:

    • pienet hoitokulut

    • helppo rahoittaa myös ilman suurta velkavipua


Alhaiset riskit ja hoitokustannukset

  • Kuivahko kivennäismaa on metsänkasvun kannalta:

    • vähäriskinen (pienempi tuuli- ja juurikääpäriski)

    • helppohoitoinen (ei ojitustarvetta)

  • Mänty kestää:

    • kuivuutta

    • ilmaston vaihtelua

    • hyönteistuhoja paremmin kuin kuusi


Sijainti Ruotsalossa

  • Ruotsalo tunnetaan:

    • hyvistä metsänkasvuolosuhteista

    • aktiivisista puumarkkinoista ja kilpailusta ostajien välillä

  • Hyvät kulkuyhteydet parantavat:

    • hakkuumahdollisuuksia

    • puukaupan hintatasoa


Joustavuus omistajalle

  • Soveltuu:

    • metsäsijoittajalle

    • lisäpalaksi olemassa olevaan metsäomaisuuteen

    • sukupolvenvaihdosta tai hajautusta harkitsevalle

Kruunupyy, kaksi metsätilaa 18,4 ha

Kruunupyy, kaksi metsätilaa 18,4 ha

kaksi metsätilaa

Kruunupyy, kaksi metsätilaa 18,419 ha

Kruunupyyn  Alavetelin  Apalahdessa myynnissä vierekkäiset metsätilat Viik 288-407-2-64 ja Wiik I 288-407-2-61 osoitteessa Markusbackantie 468. Hyvä sijainti, Kokkolasta matkaa ainoastaan 18 km. Tilan Viik pinta-ala kiinteistörekisteriotteen mukaan 17,194 ha, tilan Wiik I 1,2250 ha. Maapohjat pääasiassa tuoretta kivennäismaata, tilan Viik puusto pääasiassa mäntyvaltaista varttunutta kasvatusmetsää, tila Wiik I kuusitaimikkoa ja koivua verhopuustona. Varttuneet kasvatusmetsät hyvässä kasvuiässä järeytymässä tukkipuuksi lähitulevaisuudessa. Metsänkäyttöilmoitusten perusteella suurin osa varttuneista kasvatusmetsistä harvennettu vuonna 2012. Kiinteistörekisteriotteen mukaan alueella ei ole kaavaa. Tilojen rasitustodistukset on ns. puhtaat.

Osaan gallerian ilmakuvista on pyritty piirtämään tilan rajoja ja kuvionumeroita suuntaa-antavasti. Todelliset rajat ja metsäkuvioiden sijainnit voivat poiketa ilmakuviin piirretyistä.

Kiinteistörekisteriote Viik    Kiinteistörekisteriote Wiik I

kaksi metsätilaa

 

Metsäarviot

Välittäjän toimesta myyntiä varten laaditun arvion perusteella tilan Viik puuston kokonaismäärä on noin 2100 m³, mistä tukkipuuta on 22 %. Varttunutta kasvatusmetsää 12,6 ha, nuorta kasvatusmetsää 1,5 ha, taimikkoa 2,1 ha. Kasvupaikoista tuoretta kangasta 14,3 ha, lehtomaista kangasta 1,4 ha, kuivahkoa kangasta 0,5 ha ja suota 0,2 ha. Arvion perusteella puuston hakkuuarvo on noin 68700 €, nuorten metsien odotusarvolisä noin 9800 €, taimikoiden arvo noin 1880 €, metsätalousmaan arvo 11300 € ja tilan käypä arvo -19 % arvon korjauksella noin 74000 €. Kuvioilla 2 – 5, 8 ja 13 jonkin verran tuulituhoja. Kuviolla 5 kiinteä muinaisjäännös (kivirakenteet).

Asiakastiedon metsän hinta-arvion mukaan tilan Viik arvo 91600 €. Ero välittäjän arvioon johtuu suureksi osaksi arvioissa käytettävästä puun hinnasta ja eroista arvioiden tukkipuun osuuksissa.

Tila-arvio Viik      Asiakastiedon metsän hinta-arvio tilasta Viik

Tilan Wiik I metsätalousmaan arvo arvion perusteella 753 € ja tilan käypä arvo -25 % arvon korjauksella noin 1400 €.

Tila-arvio Wiik I

 

 

Tarjouskauppa

Nämä kaksi metsätilaa myydään tarjouskaupalla. Tarjousten eräpäivä 1.4.2026. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hyväksyä riittävän hyvä tarjous jo ennen tarjousajan päättymistä. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta, mahdolliset lohkomiskulut sekä lainhuutokulut MML:n hinnaston mukaan.

 

Tee tarjous näistä kahdesta Kruunupyyssä sijaitsevasta metsätilasta alla olevalla lomakeella. Yksilöi tarjouksessa tarjoatko molemmista tiloista vai pelkästään toisesta. Tarjousten eräpäivä 1.4.2026.

KUUSAMO 98,9 ha maa- ja metsämääräala

KUUSAMO 98,9 ha maa- ja metsämääräala

metsätila

Kuusamo, Takkusalmi 98,9 ha

Kuusamossa Kemijärventie 386 kohdalla tien ja Kurtinjärven välissä noin 98,9 ha suuruinen maa- ja metsäpalstamääräala  Ala-Kitkan järven ja Kurtinjärven välissä olevasta tilasta Selkälä  305-422-51-10. Määräalan eteläosaan on tieyhteys suoraan Kuusamontieltä Koivusuon ja Takkusuon pelloille menevien tilan sisäisten teiden kautta. Keskiosaan kulku on Koivuahontien kautta, jolta palstatie Koivusuon pellolle. Pohjoisosaan kulku Koivuahontien ja siltä Kurtinjärven rannan suuntaisesti menevän tilan sisäisen tien kautta. Kiinteistörekisteriotteen mukaan alueella ei ole voimassaolevaa kaavaa. Rakentaminen määräalan alueella menee siten Kuusamon kaupungin rakennusjärjestyksen mukaisesti.

Määräala 98,9 ha myydään joko kokonaisuutena tai kolmessa palstassa kukin palsta erikseen. Haukisuon pohjoispuoli Kurtinjärvelle asti on pinta-alaltaan isoin, keskiosan Koivuahon tuore kangas on puustoisin ja Kemijärventien ja Koivusuon välinen osa metsältään pienin sisältäen kolme peltopalstaa.  Määräala saa puolet tilan osuuksista yhteisiin alueisiin (vesialue, myllypaikka, savipaikka, hiekanottopaikka).
Kiinteistörekisteriote Selkälä

Karttaote Selkälä ja tieoikeudet.

Metsävarat

Julkinen metsävaratieto koko tilalle Selkälä osoittaa puustoa olevan 6714 m3. Siitä on vähennettävä Kemijärventien ja Ala-Kikan väliin kantatilaksi jäävän palstan kuviot 258-269, joilla on varttuneen kasvatusmetsän puustoa 1015 m3, joten myynnissä olevalle määräalalle jää noin 5700 m3 ainespuustoa.  Metsämaan alaa on 67,6 ha, joista kankaat pääosin tuoretta kangasta (MT). Nuoria kasvatusmetsiä 9,5 ha, varttuneita 28,4 ha ja T1 ja T2 taimikoita on 10,6 ha ja Y1 alaa 2,9 ha. Kitumaan ja metsämaan rajalla on useita kuvioita ja niillä on selkeä kunnostusojitustarve kuvion saamiseksi metsämaaksi. Ojittamatonta avosuota on kartan osoittamat määrät.  Julkisen metsävaratiedon kokonaisarvo määräalalle on noin 265.000 € ja 19 % kokonaisarvon korjauksen jälkeen käypä arvo noin 215.000 €.

Metsiä on harvennettu ja uudistettu 2000-luvulla alla kuvissa olevan metsänkäyttöilmoituskartan mukaisesti. Taimikoista kuviot 196 ja 202 on hoidettu Kemera -tuella. Kaudelle 2026-2035 esitettään noin 1000 m3 harvennushakkuita ja ylispuiden poistoa sekä taimikoiden hoitoa.  Kasvu on 3,0 m3/ha/v  eli lähes 200 m3/v.

Määräalan alueella on kangasmaan peltoa ja turvemaan peltoheittoa yhteensä 2,1 ha. Sen käypä arvo Kuusamon toteutuneiden hintojen perusteella noin 3000 €.

METSÄARVIO Selkälä

Maastotarkistettu metsäarvio tilattavissa kullekin yllä olevan kartan mukaiselle kolmelle määräalalle erikseen alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla.

Tarjouskauppa

Tämän 98,9 ha maa- ja metsämääräalan hintapyyntö on yli 200.000 €.  Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 138 €, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta, lohkomiskulut sekä  lainhuutokulut MML:n hinnaston mukaan. Tarjota voi myös yllä olevan kartan mukaisesta kolmesta määräalapalstasta kustakin erikseen – Kemijärventienvarsi, keskiosa ja pohjoisosa.

Tee tarjous tästä Kuusamossa sijaitsevasta maa- ja metsämääräalasta 51:10M (Kemijärventien ja Kurtinjärven väli) alla olevalla lomakkeella. 

Veteli Räyrinki Metsäranta 5,7 ha

Veteli Räyrinki Metsäranta 5,7 ha

Teerihieta lähestymiskartta

Veteli, Räyrinki Metsäranta 5,7 ha

Räyringinjärven rannalla Ahonpääntie 60 osoitteessa metsä- ja vapaa-ajantila Metsäranta 924-406-8-72.  Pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 5,701ha.  Tilan rasitustodistus on ns. puhdas eli ei  ole kiinnityksiä/panttikirjoja eikä vallintarajoituksia. Alueella on Räyringin ranta-asemakaava, missä tilan ranta-alue on loma-asuntojen korttelialueella ja rakennusoikeus on 120 k-m2.

Puustoinen osa metsää on pääosin turvekankaan harvennettuja nuoria ja varttuneita kasvatusmetsiä. Rannan tuntumassa on 1,8 ha 2021 istutettua kuusentaimikkoa, mihin on luontaisesti tullut myös mäntyä.  Puustoa metsäarvion mukaan 440 m3. Metsätaloudellinen käypä arvo nykyhetken hinnoin 18.500 €.

Rannalla on vuonna 1970 valmistunut pyöröhirsimökki 38 m2 sekä puuvaja ja puucee. Mökin perustus on matala ja sen takia lattia kostea ja rakennus myydään ns purkukuntoisena. Sähkö- ja vesiliittymät sisältyvät kauppaan. Ei viemäröintiä eikä jätevesijärjestelmää. Vierestä on myyty vuonna 2017 rakennettu vapaa-ajanpaikka hintaan 68.000 €. Viimeisten 10 vuoden aikana rantaan rajoittuvien viiden rakennetun vapaa-ajan paikan keskiarvohinta on ollut 61.780 €. Tilalla rannassa oleva sauna jää myyjälle ja siirretään myyjän toimesta toiseen paikkaan.

Arviolausunto Metsäranta       Kiinteistorekisteriote Metsäranta  

Kulkuyhteys perustuu kiinteistörekisteriotteen mukaiseen tieoikeuteen (leveys 5 m). Kiinteistöllä on lisäksi osuuksia yhteisiin alueisiin ja yhteiseen vesialueeseen (ks. liite: kiinteistörekisteriote).

Tarjouskauppa

Metsä- ja vapaa-ajantila myydään tarjouskaupalla. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset sekä hyväksyä tarjouksen myös ennen tarjousajan päättymistä. Lähtöhinta tarjouskaupalle on 60.000 €, voit tarjota enemmän ja mikään ei estä tarjoamasta vähemmänkin.  Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta  sekä lainhuutokulut MML:n hinnaston mukaan.

 

Tee tarjous tästä Räyringinjärven rantapaikasta ja metsätilasta 8:72 alla olevalla lomakkeella viimeistään  8.12.2025

Räyringinjärvi – luonnonrauhaa ja mahdollisuuksia

Räyringinjärvi on Vetelin länsiosassa sijaitseva rehevä, linturikas ja maisemallisesti vaikuttava järvi, joka tunnetaan erityisesti rauhallisesta ympäristöstään ja monipuolisesta luonnostaan. Järvi on pinta-alaltaan noin 3,8 km², keskisyvyydeltään matala (n. 1,5 m) ja vesi tummansävyistä mutta luonnontilaista.

Räyringinjärven rannat ovat peltojen ja metsien vuorottelemia, ja alue kuuluu Vetelin kauneimpiin maisemakokonaisuuksiin.
Lintuharrastajille paikka on todellinen aarre – alueella pesii muun muassa punasotka, härkälintu, silkkiuikku ja nokikana, ja järvi toimii tärkeänä levähdyspaikkana muuttolinnuille. Alueella toimii paikallinen kalastuskuntatoiminta ja kunnostustoimet ovat käynnissä, mikä kertoo siitä että kalastuksen ympäristöä pyritään ylläpitämään – hauki, ahven, lahna ja made tärkeimpinä saalislajeina.

Ranta-alueen pehmeä hiekkapohja tekee siitä myös oivan uimapaikan, ja vesistön hiljaisuus sekä rauhallisuus tarjoavat hyvän ympäristön rentoutumiseen.

Sijainti on erinomainen: Vetelin keskustaan on noin 10 minuutin ajomatka, ja lähialueelta löytyvät kauppapalvelut, harrastusmahdollisuudet sekä vesiretkeilyn ja kalastuksen kannalta suotuisa vesistö.

Kalajoki Rautio, useita tiloja

Kalajoki Rautio, useita tiloja

Rautiossa

Kalajoki useita tiloja

Kalajoen Rautiossa myynnissä seuraavat tilat. Linkit tilojen esitteisiin tilojen nimissä.

  • Murtoniemi 208-415-5-49. Metsää, peltoa ja maatilan rakennuksia. N. 5,8 ha. (osa tilan pelloista myyty)
  • Sivula 208-415-5-38. 150 m² hallirakennus/konesuoja (tilan muut osat myyty)
  • Rauhala 208-415-5-53. Peltoa ja pellon reunametsät. 1,6320 ha.
  • Pudas 208-415-5-43. Peltoa. 1,3940 ha.
  • Toivola 208-415-5-37. Omakotitalo osoitteessa Rautiontie 1505.

 

Gallerian kuviin pyritty piirtämään tilojen rajoja ja metsäkuvioiden numeroita suuntaa-antavasti. Tarjousten uusi eräpäivä on 3.3.2026.

Tulleet tarjoukset:

12.1. Murtoniemi-tilan pihapiiristä rakennuksineen ja Sivula-tilan hallirakennuksesta 7000 €

 

 

 

 

 

Kalajoki n. 5,8 ha maatila

Kalajoki n. 5,8 ha maatila

maatila

Kalajoki n. 5,8 ha metsä- ja peltotila

Kalajoen Rautiossa myynnissä metsää, peltoa ja maatilan rakennuksia sisältävä maatila Murtoniemi 208-415-5-49. Tilasta on myyty Rautiontien itäpuoleinen peltopalsta 5:49/1, Rautiontien länsipuoleiset pellot palstasta 5:49/2 ja Suopellon peltopalsta 5:49/3. Tilan tarkka pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 9,743 hehtaaria ennen määräalojen lohkoamista. Tilasta on vielä myynnissä noin 4500 m² pihapiiri maatilan rakennuksineen ja noin 5,3 ha metsä- ja peltopalsta Typössä Putaannevantien pohjoispuolella.  Kiinteistörekisteriotteen mukaan tilan alueella ei ole kaavaa. Tilan rasitustodistus on ns. puhdas.

Gallerian ilmakuviin on pyritty piirtämään tilan rajaviivoja ja metsäkuvioiden numeroita suuntaa-antavasti. Todelliset rajat voivat poiketa ilmakuviin piirretyistä.

 

Kiinteistörekisteriote Murtoniemi    Karttaote Murtoniemi

 

Pellot

Typössä Putaannevantien pohjoispuoleisella palstalla on peltoa noin 2,2 ha. Pelto on salaojitettu ja tukikelpoista. Pellon keskellä on pieni metsäsaareke ja etelälaidalla reunametsäkaistale.

Lähialueella on tehty 2020-luvulla 17 peltokauppaa, joiden hehtaarihinnat ovat vaihdelleet 2860 ja 10050 euron välillä, keskiarvon ollessa 6690 €/ha.

Rakennukset

Tilaan kuuluu noin 4500 m² pihapiiri osoitteen Rautiontie 1497 kohdalla, jolla sijaitsee hallirakennus, navetta, erillinen mullinavetta varastorakennus/puuliiteri. Rakennuksista voi tarjota irtaimistolla tai ilman irtaimistoa. Pihapiirin vieressä on myynnissä 150 m² hallirakennus/konesuoja. Rakennus on tilan Sivula 5:38 alueella, mutta osin myös tilan Murtoniemi alueella. Rakennuksen voi sisällyttää tilasta Murtoniemi tehtävään tarjoukseen.

Metsä

Tilalla on noin 2,6 hehtaaria metsämaata. Puuston määrä arviolta 103 m³, josta tukkupuuta 6 %, kuitupuuta 74 % ja energia-/hukkapuuta 21 %. Kasvupaikat kuivahkoa kangasta. Taimikoita 1,6 hehtaaria, loput pääasiassa nuorta kasvatusmetsää. Puuston hakkuuarvo 2651 €, metsämaan arvo 780 € ja käypä arvo -30 % arvon korjauksella noin 4000 €.

Metsäarvio Murtoniemi

 

 

Tee tarjous Kalajoen Rautiossa sijaitsevasta maatilasta Murtoniemi 208-415-5-49 alla olevalla lomakkeella. Ostaja maksaa kaupanvahvistuksen 143 €, lohkomiskulut, 3 %:n varainsiirtoveron, ja  lainhuudon hankintakulut. Tarjousten eräpäivä on 3.3.2026. Rautiossa maatila

Vimpeli metsämääräala 14,6 ha

Vimpeli metsämääräala 14,6 ha

ilmakuva mml

Vimpeli metsämääräala 14,6 ha

Vimpelissä Perhon rajalla Peltokankaantien ja Patanantekojärven välissä  myynnissä noin 14,6 ha Patananjoen kolmesta kohtaa katkaisema metsämääräala kiinteistöstä VAINIO 934-403-4-102. Tilalle käännytään Peltokankaantie 546-538 kohdalta, tieltä noin 750 metriä. Vimpeliin matkaa noin 18 kilometriä. Tilan rasitustodistus ns. puhdas. Osassa gallerian ilmakuvista pyritty rajaamaan suuntaa-antavasti määräalan rajoja ja merkattu kuvioita.

Kiinteistörekisteriote

maastokartta

maastokartta

Metsäarvio 

Tuoreen metsäarvion perusteella määräalan maapohjien arvo on 3 480 €, puuston määrä 847 m³ ja arvo 37 312  €. Määräalan kokonaisarvo -27 % arvon korjauksella noin 35 400 €. Metsätalousmaasta 86 % metsämaan kangasta, 9 % metsämaan suota ja 6 % kitumaata. Kasvupaikoista 52 % kuivahkoa kangasta tai vastaavaa suota/turvekangasta, 26 % tuoretta kangasta tai vastaavaa suota/turvekangasta ja 22 % kuivaa kangasta tai vastaavaa suota/turvekangasta. Nuoria kasvatusmetsiä 30,7 %, varttuneita kasvatusmetsiä 30,5 %, varttuneita taimikoita 30,4 %, uudistuskypsiä metsiä 2,7 %, loput nuorta taimikkoa ja siemenpuumetsikköä.

Arvio Vainio (osa)

Tarjouskauppa

Metsämääräalan hintapyyntö 40 000 €, voit tarjota enemmän tai vähemmän. Ostaja maksaa lisäksi kaupanvahvistuksen 143 €, lohkomiskulut maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta ja lainhuutokulut 172 €.

 

Tee tarjous Vimpelissä Patananjokivarressa sijaitsevasta 14,6 hehtaarin metsämääräalasta alla olevalla lomakkeella.

Miksi ostaa tämä metsämääräala Vimpelistä?

Kasvupotentiaali ja puuston arvo
Nuori ja varttunut kasvatusmetsä sekä varttunut taimikko luovat vahvan pohjan tulevalle metsänkasvulle. Ne tarjoavat jatkuvaa puuston järeytymistä ja puuston arvon nousua, mikä tekee metsästä houkuttelevan kohteen myös pidemmällä aikavälillä.

Tulevat hakkuumahdollisuudet
Varttunut kasvatusmetsä mahdollistaa harvennushakkuut lähitulevaisuudessa, mikä tuo tuloa omistajalle. Samalla hakkuut parantavat kasvupohjaa ja metsän rakennetta. Myöhemmin taimikon kehityttyä odotettavissa on ensiharvennus, joka lisää lisätuloja.

Pitkäjänteinen sijoitus
Metsä tarjoaa sijoittajalle vakaan ja turvallisen omaisuuserän, joka kasvaa vuosikymmenten ajan. Vaikka metsän kiinteä arvo ei heilu yhtä nopeasti kuin osakkeiden, sen tuotto on pitkäjänteistä ja inflaatiosuojattua, tuoden taloudellista turvaa.

Sijainti ja mahdollinen lisäarvo jokirannasta
Vimpelin sijainti rauhallisessa maaseutumaisemassa mahdollistaa helpon saavutettavuuden ja tarjoaa Patananjoen osalta virkistyskäyttömahdollisuuksia. Lisäksi alueen kehitys, kuten tietoliikenneyhteydet ja lähialueiden metsänhoitotarpeet, voivat lisätä tilan lisäarvoa tulevaisuudessa.